tiistai 21. tammikuuta 2014

Sporttinen muodonmuutos(Päivitetty versio)

Nyt se sitten starttaa.
Syksy on mennyt painonpudotuksesta ja laihduttamisesta kirjoitellen. Täällä on käyty asioita läpi ja kentillä on jatkettu. Vuoropuhelu on ollut palkitsevaa. Nyt siirrytään käytäntöön. Toki tämä blogi jatkaa tavalliseen tapaansa.

Vuosi sitten Pornovartalo-ryhmä pisti kropat tiukkaan tikkiin hyvässä seurassa. Ryhmä teki loistavaa työtä rasvakudoksen vähentämisen  ja lihaskudoksen lisäämisen saralla.


Nyt on kaikkien aikojen kuumin kroppa taas rakenteilla.  SPORTTINEN MUODONMUUTOS- ryhmä aloittaa tammikuun lopussa.

Tätä ryhmää on kyselty kesästä saakka ja valmisteltu syksy. Nyt sitten päästään taas aloittamaan.

Ryhmä toimii facebookissa sempaten ja vinkkejä jakaen. Neuvoja, innostusta ja  tilitysvelvollisuutta on luvassa. Tuloksiin päästään neljässä kuukaudessa. Tuona aikana jokainen ryhmän jäsen pudottaa ylimääräistä painoa vartalostaan n. 8-16 kiloa. Jos on tarvetta, pudotusta voi jatkaa näillä opeilla siitä eteenpäin itsenäisesti.

Ruokavalio koostuu normaalista ruuasta. Annoskoot mitataan ja treeniä lisätään päiviin. Upeita ruokareseptejä ja positiivisten painonpudottajien vinkkejä on luvassa koko matkan, kesäkuun alkuun saakka.


Jos haluat mukaan ryhmään, laita  viestiä facebookin inboxiin Petralle.

Nyt on tullut jo vastauksia aika tavalla ja pyydänkin miettimään noihin lyhykäisiin kysymyksiin melko seikkaperäiset vastaukset. Esim. pääruoka-aineista. Kerro, mitä yleisimmin käytät arki ruokailussa. (teetkö laatikoita, keittoja, patoja...kanaa, riistaa, nautaa, sikaa...) Vaikka haluaisit vastata " kotiruokaa"...niin pyydän miettimään  kysymyksiä vähän laajemmin. Siitä on itsellesi hyötyä ja samalla minä pääsen kärryille ryhmän kokoonpanosta, tavoitteista, tavoista jne. Kotiruoka voi olla toiselle itämaisia wokkeja ja toiselle eineshernekeittoa, toiselle perunamuussia nakkikastikkeella ja toiselle riisiä ja kanaa.
 Kerro monelta kantilta vastauksia. Mitä, miksi, milloin, koska, miten, millainen, montako. Kerro tarkasti kuvaillen. Mitä tarkempi ja laveampi olet, sen enemmän autat itseäsi, minua ja ryhmää. (Vaikkei näitä julkaista ryhmässä, tulen käyttämään näitä työkaluna monta kertaa, jotta tavoitteisiin päästään)

Vielä esimerkki kysymykseen nro.8. Älä jätä vastausta kappalemäärään. Kerro MITÄ VILJALAJIA LEIPÄ ON, MINKÄ KOKOISIA SIIVUJA, KAUPAN, LEIPOMON, KOTONA TEHTYÄ,  MILLOIN, KAPPALEMÄÄRÄT, MIKSI, TUNNETILA SYÖDESSÄ, MITÄ SE TUO NYT MIELEEN jne...Mitä laveammin vastaat, sen parempi. Lyhyt vastaus: 3 leipäviipaletta päivässä kertoo toki aika paljon tietoa, mutta aina parempi, kun niistä on kerrottu tarkemmin.


Ja jos kysymykseen 21. ja 22. vastaat : Kiire. Se on liian suppea vastaus.

Jollekin kiire on sitä, että tekee kolmivuorotyötä tehtaassa ja opettaa posliinimaalausta kansalaisopistolla, kuljettaa poikaa jääkiekkotreeneihin 5 krt. viikossa, valmentaa tyttären rytmisenvoimistelun ryhmää,  kasvattaa luomutomaatteja ja kahdeksaa lammasta, harrastaa joogaa ja jokkista, toimii omaishoitajana sairaalle isoäidilleen ja kuuluu vapaa-aikalautakuntaan, paikalliseen harrastajateatteriin, avantouintiseuran hallitukseen ja ohjaa MLL:n perhekerhoa. Vapaa-ajallaan kutoo mattoa, sukkia ja neuleita ja käy välillä teatterissa, taidenäyttelyissä ja konserteissa. Aamuisin tekee reippaan lenkin naapurin kanssa ja juoksuttaa valjakkokoirat kisoja varten metsäpolulla.

Toiselle kiire on sitä, että facebookissa, iltalehdessä ja blogilistalla on liian paljon mielenkiintoisia kirjoituksia ja televisio syytää huippusarjaa toisensa perään. Kuka siinä kerkeää ruokaa laittaa tai käydä junppaamassa.

Kumpikin vaihtoehto on kiirettä ja niihin molempiin löytyy ratkaisu ryhmässä. Niin hyvä ratkaisu, että painonpudotus ja kehon kiinteytys onnistuu. Mutta kiireen lajit ovat yleensä meillä jokaisella sen verran eri luokkaa, että niiden ratkomiseen tarvitaan hieman tarkemmat pohjatiedot, kuin vain yhden nimittäjän: Kiire. Ja taas kerran. Kun itse hieman valottaa omaa kiirettään sanoiksi ja tekstiksi, voi löytää aika monta ahaa-elämystä siinä kirjoittaessaan. Vastaaminen on siis oma ja ryhmän etu.

VASTAA NÄIHIN KYSYMYKSIIN FACEN VIESTISSÄ,KUN HALUAT MUKAAN RYHMÄÄN:

  • Nimi, ikä, 
  • Paino, pituus
  • Tavoitepaino
  • Mitat sentteinä :
  1. Rinnanympärys(rintojen alta, leveimmästä kohtaa)
  2. Hauis(pulleimmasta kohtaa)
  3. Vyötärö(kapeimmalta kohdalta keskivartalosta)
  4. Lantio(leveimmästä kohtaa)
  5. Reiden ympärys(pulleimmasta kohtaa)
  • Tämän hetken ruokailutavat ja ajatukset painosta & syömisestä:
  1. Miksi haluat ryhmään? Mitkä ovat tavoitteesi? Mitä haluat saada aikaan kehossa, mielessä ym.
  2. Mitkä ovat liikuntatottumuksesi tällä hetkellä 
  3. Unen määrä / vrk 
  4. Montako ateriaa syöt päivässä(aamupala, välipala, lounas..jne.) 
  5. Pääruoka-aineet, mitä käytät aterioillasi
  6. Paljonko kuluu kasviksia ja miten ne laitetaan, mihin sijoittuvat ruokailuissasi
  7. Millaisia annoskokoja syöt
  8. Paljonko kuluu leipää päivässä
  9. Suhtautuminen sokeriin, karkkiin, pullaan, sipseihin, hampurilaisiin ym.huttuun
  10. Mitkä ovat ne ruokailutavat, jotka ovat saaneet painosi nousemaan näihin lukemiin
  11. Miten uskot pystyväsi niitä muuttamaan
  12. Mitä ruokailuun liittyviä asioita pidät vaikeimpana haasteena painonpudotuksessa kohdallasi
  13. Mikä on paras ja herkullisin terveellinen pääateria, minkä tiedät ja mitä syöt/valmistat usein
  14. Mikä on pääateria, josta on vaikea luopua, vaikka tiedät, ettei se rakenna tai ole millään tavoin kehollesi eduksi
  15. Mikä on herkullisin terveellinen välipala, minkä tiedät ja mitä syöt/valmistat usein
  16. Mikä on välipala, josta on vaikea luopua, vaikka tiedät, ettei se rakenna tai ole millään tavoin eduksi kehollesi
  17. Mitkä ovat vahvuutesi painonpudottajana
  18. Mitkä ovat ne kolme tärkeintä asiaa, mitä uskot saavasi tästä ryhmästä painonpudotuksen tueksi 
  19. Mitkä ovat ne asiat, mitä uskot pystyväsi antamaan ryhmälle
  20. Mitkä ovat ne pään sisällä vellovat ajatukset jotka ovat saaneet painosi nousemaan näihin lukemiin
  21. Mitkä ovat ne arjen valinnat(keittiövalintojen lisäksi), jotka ovat saaneet painosi nousemaan näihin lukemiin
  22. Mitkä ovat ne arjen valinnat,(liikunta, työ, perhe-elämä, ajankäyttö, uni, sosiaalinen elämä, tv:n katselu, meditaatio, rentoutuminen)  joita aiot muuttaa, jotta painonpudotus onnistuu
  23. Miten iso usko sinulla on itseesi ja muutokseen tässä painonpudotusprojektissa RUOKAILUTAPOJEN OSALTA
  24. Miten iso usko sinulla on itseesi tässä painonpudotusprojektissa ARJEN MUIDEN VALINTOJEN SUHTEEN (liikunta, työ, perhe-elämä, ajankäyttö, uni, sosiaalinen elämä jne.)
Mieti näitä kysymyksiä ja vastauksia. Laita minulle facebookissa viestiä. Vastaa jokaiseen kysymykseen ajatuksella ja rehellisesti.

Jotta ryhmä toimii, siihen kuuluu joitakin velvoitteita. Ilmoittaudu mukaan, jos olet valmis ja varma, että voit:

  • Ilmoittaa kaikille ryhmäläisille painosi ja muutostavoitteesi
  • Tilittää onnistumisiasi, tekemiäsi aamulenkkejä, treenejä, syömisiä, välipaloja ja leipomuksia
  • Kuvata itsesi bikineissä tai rintsikoissa/pikkuhousuissa JOKA VIIKKO edestä, takaa, sivulta
  • Ladata edellä mainitut kuvat joka viikko ryhmän kuvakansioon(Näistä ei voi lipsua. Kuvat laitetaan viikottain. Jos ei kerkeä viimeisenä päivänä, niin sitten ennakoi jne. Kuvat otetaan ja ladataan joka viikko.)Ryhmäläiset ovat AINOAT, jotka näitä kuvia koskaan näkevät. Kuvat poistetaan ryhmän lopettamisen jälkeen kokonaan.
  • Kirjata joka viikko tapahtunut painon pudotus kiloina ja sentteinä ryhmälle
  • Olla tilitysvelvollinen vuorollasi hyvinkin tarkasti, olla aktiivinen ryhmässä
  • Vastata ryhmässä kysymyksiin ja osallistua keskusteluun
  • Olla rehellinen itsellesi
  • Olla rehellinen ryhmälle
  • Käydä facebookissa toimivassa ryhmässä usein

Jos koet ettei kroppasi vastaa sitä, mitä pään sisällä tunnet ja haluat sporttisen  muodonmuutoksen, niin ilmoittaudu ryhmään!!! Nämä mainitut vaatimukset täytyy täyttää, mutta se on pieni kynnys ylitettäväksi. Kun sen ylittää ja tarttuu toimeen todella, huomaa, miten ryhmä auttaa ja mahdollistaa paljon. Miten into nousee toisten onnistumisista ja miten omat onnistumiset moninkertaistuvat ryhmän kanssa!!!

Ryhmässä toteutetaan ruokavaliota, joka liikkuu kalorimäärältään hieman alle naisen keskimääräisen perusaineenvaihdunnan. (Tämän blogin ruokavaliosta voi katsoa osviittaa)
 Karkit, pullat, alkoholi ja muut hutut kuuluvat jonnekin muualle, kuin meidän ruokavalioon.
Ensimmäiset viikot opettelemme kunnollisen rytmin ja valinnat. Jos heti alkuun haluaa sooloilla ja etsiä huttuvaihtoehtoja, ei ole vielä valmis SPORTTISEEN MUODONMUUTOKSEEN.

 Painoa voi pudottaa monella tavalla ja hitaat, pienet muutokset ovat oikein hyviä ja toimivia. Tässä ryhmässä käytetään kuitenkin kokonaisvaltaista muutosta, johon jokainen sitoutuu ja jossa jokainen on myös tilivelvollinen. Jos koet, että ravintoloiden hampurilaisateriat, värikkäät irtokarkit ja leffasipsit  kuuluvat ruokavalioosi ainakin kerran viikossa ja haluat olla "rento painonpudottaja", niin se on ok. Mutta silloin tämä ryhmä ei ole sinulle oikea paikka. Silloin kannattaa lukea esim. tätä blogia ja napata semppiä teksteistä. Edetä pienin askelin, joitakin asioita muuttamalla, joitakin säilyttämällä.


Muodonmuutos on varmasti jokaiselle mahdollinen, mutta se vaatii paneutumista, työtä ja valintoja. Mikään ryhmä ei laihduta vain olemalla. Ryhmässä saa tukea ja intoa, mutta itse se muodonmuutokseen vaadittava työ on tehtävä ja valinnat suoritettava.
Se on iloinen asia ja tiedän kokemuksesta, miten hauska matka siitä taas tulee. Hauska, innostunut ja välillä herkkä ja sympatiseeraava. Ryhmässä tullaan tutuksi ja opitaan ihmisinä toisistamme paljon.

Jos tällä hetkellä kärsit vaivoista. Selässä, polvissa, olkapäissä. Kroonista flunssaa ja muita tulehdussairauksia. Vatsa- ja ruoansulatusongelmia, väsymystä, kuumeilua.  Syy voi löytyä ruokavaliosta ja kehon painosta. Kun mietitään tämän hetken kuntoa & oloa ja lisätään siihen mielikuvissamme 10 ikävuotta lisää. Kestääkö kroppa tällä painolla ja näillä valinnoilla?  Onko keho ja mieli missä kunnossa 10 vuoden päästä?  Mitä sanoo polvet silloin? Mitä sanoo jatkuva kuumeilu ja nuhat silloin? Mitä sanoo kehon paino silloin? Jos nyt ei muuteta ruokavaliota ja paino on ollut nousujohteinen, niin mitä se on 10 vuoden kuluttua? Miltä tuntuu nousta aamulla sängystä? Miltä tuntuu kävellä portaita, kolata pihaa, nostella lapsia tai lapsenlapsia?


Kukaan ei tiedä, miten monta hetkeä kukakin täällä elää. Onko olemassa 10 vuoden kuluttua?  Aikaa voi olla jäljellä 10 sekuntia. Jos nautit olostasi nyt, jatka sitä! Jos koet, että sporttinen muodonmuutos on kokonaisuudessan hyvä valinta itselle nyt, niin tartu tilaisuuteen. Se on hieno reissu ja hyvä valinta itselle.

Ryhmä aloittaa  tiistaina 28.1.2014. Ilmoittaudu Petralle facebookissa ja  olet mukana kevään rattoisimmassa  kimpassa! (Ryhmä täyttyi ennätysajassa. Seuraava  ryhmä starttaa taas n. vuoden kuluttua)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Motivaation hakua ja ruokavalioesimerkkejä

Kun oma painonpudotusprojekti epäilyttää. Sen toimivuus tai sen järkevyys. Sen tuloksellisuus. Kun tuntuu, että asia ei etene, eikä asiaan paneutumiseen löydy oikein innostustakaan.

Jäätelö, karkit, pullat ja keksit ei maistu, mutta koska niihin on tottunut, niin ei niistä viitsi luopuakaan. Tietää, ettei niistä tule hyvää oloa, mutta ei jaksa innostua mistään terveellisistäkään vaihtoehdoista. Ei viitsi, jaksa, kykene.  Vanhaan tuttuun lipsuminen tuntuu helpolta.


Silloin kun motivaatio on kadoksissa, eikä tuloksia tunnu syntyvän riittävän nopeasti, on paras hakea uutta vauhtia. Muuttaa hieman näkökulmaa ja katsella uusia tuulia.

Uudet treenivaatteet motivoivat. Joku treeniaiheinen lehti saa innostumaan. Uusi kampaus virkistää niin, että kroppaakin jaksaa taas ajatella. Pieni happihyppely kahvitunnilla tai aamutuimaan. Blogitekstit ja onnistumistarinat.

On paljon keinoja löytää hyvä motivaatio uudestaan ja uudestaan.

Yksi hyvä motivaatiokeino on tutkailla erilaisia ruokavalioita. Ruokavalioita, joilla onnistuu, jotka varmasti johtavat tuloksiin.


Kaisa Jaakkola  on uskomaton tietopankkin terveiden valintojen saralla.  Onneksi Kaisa on kirjoittanut loistavia kirjoja kehosta ja terveellisistä valinnoista. Kirjojen, luentojen, valmennuksen ja opettamisen lisäksi Kaisa ylläpitää sivustoja, joilta löytyy suuuren suuri määrä tietoa ja innostusta ilmaiseksi, kaikkien käyttöön.

Haluan nostaa tähän esille Kaisa Jaakkolan sivulta esimerkkiruokavalioita, joiden vilkaisu antaa hyvää kuvaa siitä, millaisilla annoskoko-valinnoilla ja ruokavalinnoilla laihtuminen on mahdollista.

Niitä voi peilata omaan ruokailukäyttäytymiseen. Esimerkkien avulla voi huomata oman ruokavalionsa sudenkuopat ja ne hyvät kohdat, joiden avulla pääsee eteenpäin.


On olemassa paljon tietoa, josta on hyötyä. Sitä tietoa ja innostusta kannattaa hakea niin kauan, että itselle sopiva löytyy!

torstai 16. tammikuuta 2014

Nautinto, tutkiskelu, kasvispäiväkirja

Entä sitten, kun karkista ja hutusta luopuminen takkuaa. Kun mieli alkaa nostaa kapinaa terveellisille valinnoille. Kun uhmakas ääni sisällämme huutta jopa hieman halveksuen ja alentuvasti: "Tuommonen ruokavalio on tiukkapipojen touhua! Mitä elämästä nauttimista se muka on, jos käyttää ruokaa vaan polttoaineena, eikä nauti yhtään!!! Kyllä ihmisen täytyy saada nauttia ruuasta. Minä valitsen kyllä karkkia ja pullaa, pikaruokaa ja eineksiä. Minä haluan nauttia ruuasta ja elämästä!!"

(Suosittelen klikkaamaan taas taustalle musiikkia. Se eheyttää ja rauhoittaa. Aktivoi hermostoa ja aivoja. Lisää vastaanottavaisuutta.  (Tämä edellisen kirjoituksen meditaatiomusiikki-linkki on itselleni kaikkein mieluisin, mutta myös  tämä voisi olla kiva sinunkin mielestäsi)

Jos pystyy allekirjoittamaan ajatukset terveellisen ruuan turhuudesta kirkasotsaisesti, niin silloin kannattaa syödä huttua. Silloin ei kannata lähteä vaihtamaan ruokavaliota terveellisemmäksi.Silloin kannattaa pitäytyä niissä tutuissa valinnoissa, mitä rehellisesti pitää hyvänä, herkullisena ja nautinnollisena.

Jos ajatuksissa taas on pienikin häivähdys siitä, että elämästä ja ruuasta nauttiminen voi olla jotakin muuta, kuin huttujen syömistä, niin silloin kannttaa tarkastella itseään ja toimiaan herkkuhimon äärellä.

Kuten edellinen kirjoitus kertoo, herkkuhimo tai liiallinen syöminen( ähkyksi) johtuu sydämen ja sielun halusta täyttyä. Sydän ja sielu halajaa jotakin. Emme jaksa pysähtyä kuulemaan sen perimmäistä syytä, vaan tyynnytämme tuota tyhjyyttä huttuherkuilla ja liiallisella syömisellä. Syöminen on nopea ratkaisu vaisuun oloon. Se on nopea ratkaisu rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Se on nopea ja toimimaton ratkaisu. Kierteeseen johtava. Mitä enemmän sydämen ja sieulun tyhjyyttä paikataan ruoalla ja herkuilla, sen enemmän sielu ja sydän huutaa tyhjyyttään.

"MUTTA MINÄ HALUAN NAUTTIA ELÄMÄSTÄ, ENKÄ KIRISTÄÄ PIPOA JOLLAIN KUMMALLISILLA RUOKARYTMEILLÄ JA ANNOSKOKO-HIFISTELYILLÄ!!!!!"

"ONKO SE NYT ELÄMÄÄ, JOS EI SAA VÄLILLÄ NAUTTIA KARKISTA, PULLASTA JA PIKARUOASTA!!!!??"

Jos näitä lauseita ilmestyy ajukoppaan, niin niitä kannattaa hieman työstää päässään, ennenkuin vastaa niihin karkeilla, pullalla ja pikaruoalla. Jos niihin työntää vastaukseksi huttua...niin se on just huttua!!! Se ei kerro meille mitään itsestämme. Jos taas hetken mietimme asioita, niin sieltä voi löytyä hyviä ajatuksia ja vastauksia.
                                 (tämän blogin reseptit-sivujen herkkuja)

Jos katsomme esim. tämän blogin reseptejä ja ruokien kuvia. Herkkujen kuvia.  Ei niistä voi olla pitämättä!! Ne ovat juuri sitä herkkua, nautintoa ja hemmottelua parhaimmillaan!!! Herahtaa vesi kielelle ajatuksestakin. Nautinnosta. Ja sen lisäksi niistä tuleva olo! Ei turvota, väsytä ja purista. Nostaa pitkällä tähtäimellä verensokeria maltillisesti, tuo vitamiinit, kivennäiset ja hivenaineet keholle. Hiilihydraatteja ja proteiineja keholle sopivasti. Ravitsee kehoa ja mieltä. Nautintoa monella sektorilla.

 Kävin lukemassa ystäväni kirjoittamaa blogia: Talo Pyhäjärven rannalla  ja siellä on ihanien sisustussydänten ja upeiden purkkien jälkeen kuvia MAHTAVISTA RUOKA-ANNOKSISTA:  täytetyt paprikat ja tonnikalasalaatti kananmunilla ja raejuustolla. Parempaa hemmottelua ja herkullisempaa makua saa varmasti hakea vaikka maailman joka burgerista, pizzeriasta, karkkikaupasta jne...eikä löydä NAUTINNOLLISEMPAA herkkua!!!

Huttuherkkuhimo ja mielen uhmakkuus laihdutusta ja painonpudotusta kohtaan on usein lapsuudesta kumpuava uhmaikäreaktio. Laihduttava aikuinen alkaa käyttäytyä itseään kohtaan kuin uhmis tai teini. Laput silmille ja mustavalkoajattelu päälle!  Selitellään järkevää asiaa päinvastaiseksi, koska itsellä on uhmakas ja loukattu olo. Muutos on niin vaikea pala aikuisellekin.
(Osa huttuherkkuhimosta on tietysti tapaa! Kiireen ja siihen vastaavan helppouden aikaansaamaa tapaa. Tavasta voi oppia ulos ja uuden tavan voi oppia tilalle. Mutta tästä joku toinen kerta lisää.)

Lapsilta tulee vaadittua sopeutumista(esim. yläkouluun siirryttäessä, muuttaessa tms.)  uusiin opettajiin, uusiin harrastuksiin, uusiin koulumatkoihin ja käytäntöihin tuosta vaan. Ja välillä huokailuttaa, jos lapsi/nuori ei suhtaudu täysin neutraalisti. 

Kun sitten omalla kohdalla pitäisi muuttaa hieman omia  ruokailutapoja, niin ei. Ei onnistu. Alkaa pahimman luokan uhma- ja teini-ikä yhtä aikaa. Niskojen nakkelu, alentuva ajattelu, itsensä mollaaminen ja ruokien mollaaminen ja mitä vielä!! Monelaista ajatusta löytää päästään!

No mikä se on sitten uhmakkaan teinin kasvattamisen avain?  Kasvattamisessa ja opettamisessa pätee parhaiten samat kaavat kaikille. Lapsille, koirille, itselle. Arvostus. Lempeys ja  kannustus. Kiinnostus. Innostus ja ihailu. Semppi ja hyväksyntä. Rakastava ajattelu.
 Se on varma, että julmuudella, väheksymisellä, epätasa-arvolla ja alentuvuudella ei kasvatustuloksia tapahdu. Ja se mitä tuolla negatiivisella kasvatusmallilla  tapahtuu, niin tapahtuu hitaasti ja yleensä väärään suuntaan.

 Ihminen on psykofyysisemotionaalissosiaalisorgaaninen mötkö. Jotta se voi tuntea nauttivansa elämästä ja syömisestä, siinä tulee olla sitä lempeyttä ja valinnan varaa. Arvostusta ja ihailua. Hyväksyntää.

 Jos syö paljon eninesruokia, pikaruokia, imeliä huttuja ja turhakkeita, niin noita edellä mainittuja asioita ei voi kohdistaa itseensä, eikä syömiinsä ruokiin.  On huono lähteä ihailemaan ja arvostamaan itseään, jos syö paljon ruokia, joissa on myrkyllisiä lisäaineita ja keholle pahaa tekeviä raaka-aineita.

MUTTA. Laihduttajakin voi ihan hyvin syödä päivittäin suklaata ja karkkia!! Sopivan annoksen. Nautittavan määrän!!!! Eikä se vaikuta negatiivisesti muuta, kuin puntarin lukemaan. Miinusta on luvassa.

No!?!? Mitä??! Miten?!??!

Silloin kun syödään huttuja harkitsemattomasti ja hallitsemattomasti. Mätetään kaikenmoista moskaa päivästä toiseen ja jätetään kasvikset pois. Silloin ruokailut eivät ole hallussa. Mössöruoka hallitsee sinua. Silloin siitä ei voi tulla nautintoa. Ei edes syödessä, saati sen jälkeen.

Mutta jos päätät valita joka päivälle herkun ja herkkuhetken, johon valmistaudut. Niin silloin sinä hallitset ja valitset. Silloin sen on valittu nautinto.

Minä suosittelen sitä, että jokainen miettiin kohdallaan sen, mitä imelää tai suolaista huttuherkkua hamuaa eniten. Mistä välittää todella paljon. Miettii ja pohtii tarkasti.

Ja sen jälkeen valitsee ajankohdan, milloin sitä haluaa ruokavalioonsa kuuluvaksi. Onko se päivittäistä vai ehkä pari kertaa viikossa syötävää. Onko se kenties kerran viikossa herkkupäivälle sijoittuvaa?


Esimerkkinä voisin sanoa tällaisen hyvän ratkaisun: Osta ruokaostokset ostoslistan mukaan. Syö ruokavalion mukaan.MUTTA lisää vaikka joka päivään yksi suffeli  TAI  kourallinen (n.8-12 kpl.)  irtokarkkia.
Suffeli on kohtuullisen pienikokoinen maitosuklaapatukka, jossa on vohvelia tuomassa keveyttä. Silti todella äkkimakea toffeesuklaaherkku, joten se on oivallinen huttuherkku valitsemiisi hetkiin.

Kourallinen irtokarkkia on reipas hiilihydraattipommi, mutta esim. treenin jälkeen keho tarvitsee ja pystyy myös käyttämään sokeria todella hyvin. (anabolinen ikkuna)
 Keholle ei ole väliä, ottaako se glukoositarveaineet suklaapatukasta vai urheilujuomasta!!!! Kroppa ei pisteytä sinun valintojasi, kunhan se saa jostain tarvitsemansa.  Herkkujen nauttiminen kannattaakin ajoittaa treenin jälkeiseen hetkeen. Toki silloin tulee tankata myös järkevästi, mutta lisänä voi hyvin ottaa tämän oman huttuherkkuhetken.
                (tästä tortusta 1/3 olisi sopiva herkkuhetkeen. Nautinto, mutta ei liikaa)

Tuo päätetty huttuherkkuhetki voi saada oikuttelevan ja sopeutumattoman teinin talttumaan taas tutuksi, vakaaksi, keski-ikäiseksi mötköksi. Se, että annat itsellesi vaihtoehdon ja mahdollisuuden. Nauttia vaikka JOKA PÄIVÄ suffelin ja kourallisen irtokarkkia. VALITTU JA ENNALTA MÄÄRÄTTY NAUTINTO, JOTA SINÄ HALLITSET.  Mieti tälle herkkuhetkelle aika. Keskity rauhoittumaan ja nauttimaan.

Jos sinulla on mahdollisuus päiväkahvihetkeen työsi lomassa. Ota silloin kuppi hyvää kahvia ja se suffeli!  Jos pystyt, rakenna tilanteesta mahdollisimman ihana ja nautinnollinen. Laita taustalle soimaan musiikkia. Ota hyvä ja rentoutunut asento. Ja nauti kahvi & suffeli suurella arvostuksella ja intohimolla. Tee tämä sama uppoutuminen rentoon ja ihanaan hetkeen joka päivä. Eikä se liikauta painoasi nousuun !!!

Valitse myös irtokarkkihetki. Ehkä se on iltaisin tv:n ääressä? Treeni on tehty ja palautukseen varattu marjarahka syöty. Suihkussa käyty ja teekupponen höyryää vieressä. Lempisarja starttaa ruudusta ja sinulla on  hetki aikaa vain olla. Silloin kourallinen valitsemiasi irtokarkkeja on oikein sopiva hemmottelu. Maistele ja nauti.

Kun olet päättänyt ennalta herkkuhetken. Hallitset valintojasi.  Kun syöt hyviä ja ravitsevia ruokia joka aterialla,  niin nämä pari päivittäistä, hallittua herkkuhetkeä eivät kaada laihdutustavoitetta. Ne tukevat sitä!


Jos haluaa lisätä tällaisen sokeriherkku-hetken ruokailuihinsa, niin ei muuta kun. Toki ilman sokerihuttuja painonpudotusvauhti on hieman nopeampi, mutta matkasta nauttiminen on yhtä tärkeää, kuin maaliviivan ylitys. Joten pikku herkku matkan varrella hallitusti, vie maaliin maistuvasti.

Jos huttuherkkuhimo on jatkuvaa. Jos annoskoot ovat jatkuvasti liian suuret. Jos puputat päivänmittaan tauotta...niin kehotan palaamaan tämän tekstin alkuun. Kehotan lukemaan myös edellisen blogitekstin.Mieti ja tutkiskele, mitä sielusi ja sydämesi halajaa. Pysähtyminen on ratkaisu. Rauhoittuminen ja hetkestä nauttiminen. Ei ruoka tai imelät herkut.

Kasvispäiväkirja

Ruokapäiväkirja on ihana työkalu ja apu. Se on hyvä dokumentaatio itsestä. Faktatietoa, jota on ainakin toisinaan hyvä itsestään kerätä. Ruokapäiväkirjan rinnalla tai sijasta kannattaa välillä pitää KASVISPÄIVÄKIRJAA. Kirjata ylös joka aterialla ne  kasvikset: vihannekset, juurekset , hedelmät, mitä syöt.

Jos huomaat, että aamupalan kasviksena on vain pari siivua kurkkua mantelileivällä, se ei ole riittävästi. Silloin on hyvä miettiä lisäilyjä. Jos huomaat, että lämpimän aterian kaverina syöt aina jäävuorisalaattia, jossa on joukossa kurkkua ja tomaattia,niin se on hieno asia. Sitä kannattaa myös toisinaan päivittää ja monipuolistaa. Lisätä hyvään salaattipohjaan maissia, paprikaa, pinaattia, mansikkaa, persikkaa.. Tehdä lihan kaveriksi:
Pitämällä kasvispäiväkirjaa huomaat omat vahvuutesi kasvisten osalta keittiössä. Huomaat myös sen, jos tarvitset hieman lisää vahvuutta siihen osastoon. Kasvispäiväkirja motivoi etsimään uusia, ihania reseptejä kehon ja mielen eduksi. 

torstai 9. tammikuuta 2014

Rentoutuminen

KLIKKAA ENSIMMÄISENÄ TAUSTALLE SOIMAAN TÄMÄ LINKKI:  Luonnon ääniä ja meditaatiomusiikkia. Jatka blogin lukemista vasta sitten.

                                               (Kaikki tämän blogitekstin kuvat: Matleena Remonen)

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että usein syömisellä yritetään paikata tunnelukkoja, surua, iloa, stressiä ym. Tämän tietää meistä jokainen. Se on myös tutkimuksissa todettu.

 Ruoka- ja herkkukaapille rynnätään hakemaan apua  tyhjyyden tunteeseen. Ruoalla voidaan kyllä täyttää energiavajetta ja tyhjää vatsaa. Ruoalla voidaan vastata myös aisteille jossain määrin. Kaunis kattaus ja ihanat tuoksut & värit tuovat hyvää mieltä. Mutta ruoalla ei voida täyttää tyhjyyttä sielussa ja sydämessä. Ruoalla ei voida myöskään korvata  rakkauden kaipuuta tai pettymystä, epävarmuutta ja surua.

Silti ylimääräisten vartalopehmikkeiden perimmäiset syyt löytyvät usein sielun ja sydämen halusta täyttyä.
Mikä sitten täyttää nykyihmisen sielua ja sydäntä?  Jos ei se ole pikaruoka ja suloinen sokolaati?
PYSÄHTYMINEN.

Kaiken touhun, työn ja kiireen keskellä pää, sydän ja sielu kaipaa pysähtymistä. Kroppa voi vaatia liikettä ja riehumista, mutta pää kaipaa stoppia. Yksi parhaista pään nollaajista on reipas liikunta. Sillon pää saa vapaasti irrottautua arjen asioista ja keskittyä vain kehon kuunteluun ja kontrolloituun lihastyöhön. Se on jo hyvä alku "pysähtymiselle".


Toinen pysähtymisen muoto on kotona kiireen keskellä TARKOITUKSELLA HIDASTAMINEN. Tästäkin on ollut aiemmin puhetta. Kun tunnet kiirettä ja huomaat hössöttäväsi juoksujalkaa kohteesta toiseen..Pyykit kuivumaan, toiset koneeseen, astiat kaappiin ja likaiset tilalle, imurointia, postin hakua, pitäis keretä vielä laittaa sitä ja tätä ja tuota....oho...avaimet on jääkaapissa ja koiran talutushihna keittiönpöydällä. Ketsuppipullo on naulakossa ja huomaat ojentavasi lapselle treeni-eväiden  sijasta villasukkaa.  Sillon on hyvä hidastaa askelta tarkoituksella. Kiire ei poistu kiirehtimällä, vaan hidastamalla!!!

Lopeta juokseminen ja hössöttäminen ja ala hiippailla hitaasti. Vaikka olisit kuinka kiireinen, niin ota askelet hyvin, hyvin hitaasti. Ripusta pyykit rauhalliseen tahtiin. Ota yksi vaate hitaasti käsiin, oio koneessa tulleet rypyt huolella, nosta vaate narulle nautinnollisen hitaasti ja tartu pyykkipoikaan hitain ottein. Kuin hidastetussa filmissä. Olet oman elämäsi Usain Bolt  HIDASTUSKUVISSA . Muutama minuutti hidastettua filmiä vuorokaudessa tekee ihmeitä päälle ja sydämelle. 
 

Kun olet rynnistämässä pikakelauksella ruokakaapille tai huttuherkkuhyllyille, niin hidasta. Mieti hetki. Kaipaatko todella ruokaa tai huttua? Vai onko orgaaninen olio sitä mieltä, että olisi syytä hieman hidastaa?

Jopa stopata hetkeksi kokonaan. Jos sinulla on mahdollisuus, niin kokeile sitä, että huttujen sijaan heittäydytkin sohvalle tai vaikka lattialle selälleen. Pistät rauhoittavaa taustamusiikkia soimaan. Yksi loistava pysähtymisen ja rauhoittumisen paikka on suomalaiskansallinen luonto. Oli paikka tai tapa mikä tahansa, sielun ja sydämen tyhjyyttä paikataan pysähtymällä.

On tehty paljon tutkimuksia, joiden mukaan sikiöiden ja vauvojen aivotoiminta kehittyy paremmaksi jos he kuulevat klassista musiikkia.( Myös tätä vastaan on tutkimuksia. ) Sama tulos on havaittavissa myös aikuisilla. Oppimiskyky ja keskittymistä vaativa työ paranee, jos taustalla soi klassinen musiikki.

En osaa sanoa älystä tai tutkimuksista sen tarkemmin, mutta varmaa on, että MUSIIKILLA ON KÄSITTÄMÄTTÖMÄN SUURI VOIMA  ihmiseen. Musiikki vaikuttaa hyvin voimakkaasti tunteisiin ja ihmisen aivoihin! Tiede.fi- sivustolta löyty oivallinen artikkeli musiikin vaikutuksista ihmiseen:
"Näyttöä on myös siitä, että musiikki koskettaa vahvasti primitiivisimpiä aivojen osia: mitä voimakkaampi musiikkinautinto on, sitä enemmän aktivoituvat limbisen järjestelmän rakenteet, jotka on aiemmin yhdistetty moniin mielihyvän lähteisiin, kuten syömiseen, seksiin ja huumeisiin."

ja:

"Musiikki vaikuttaa tunteisiin suoremmin kuin mikään muu taiteenlaji. Sillä on ilmiömäinen kyky ilahduttaa, piristää, järkyttää, viedä hurmioon, vakavoittaa, luoda harrasta tunnelmaa ja liikuttaa kyyneliin asti. "

Joten pysähtyminen, yhdistettynä sopivaan musiikkiin, on todella hyvä teko itselle. Kehon ja pään terveydelle.  

Jos  pysähtymisen ottaa nautinnollisen elämän  työkaluksi ja pitää  kiinni kunnollisista ateriaväleistä, niin voi huomata, että ei kuulukaan TUNNESYÖJIEN JOUKKOON.  Huomaa aidosti nälän ja verensokerin tarpeen. Ja huomaa myös sen, milloin tarvitsee liikuntaa tai lepoa. Pysähtymistä. Oppii tunnistamaan omaa kehoaan, mieltään ja sydäntään paremmin!!!

Pysähtyminen, rentoutuminen ja rauhoittuminen musiikin avulla on yksi kaunis ja ihana työkalu hyvän elämän valinnoissa ja terveissä ruokailutavoissa.


(Ps. kun sinulla on aikaa, niin klikkaa ihmeessä nuo tekstin linkit auki ja lue ajatuksen kanssa. Siellä on paljon hyviä ajatuksia syömisistä ja itsensä kuuntelemisesta)


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mietteitä liikkumattomiin päiviin ja treenipäiväkirjavinkki

Monen kanssa on taas tullut juteltua  kentällä painonhallinnasta ja terveistä ruokailutavoista.

Usea mainitsee liikkumisen olevan niin ihanaa, että haluaa sitä  harrastaa. Liikunta tuulettaa päätä ja saa kehon voimaan hyvin. Sen avulla lihat pysyy luissa kiinni. Ihminen pysyy koossa.
Näiden syiden lisäksi on tullut  esille eräs muukin liikunnan "käyttötarkoitus".

  • Päivän liikuntasuoritus on keino pitää ruokailut järkevänä. Liikunta hallitsee ja hillitsee ruokailutapoja. 

Jos päivän ohjelmaan kuuluu juoksulenkki tai kahvakuulatunti, zumba tai jokin muu tuttu liikuntaharrastus, niin se motivoi pitämään syömisen järkevänä ja sopivana.  Treenaaja haluaa syödä päivän mittaan kunnolla ja järkeviä valintoja, jotta jaksaa illalla treenata.  Treeni pitää myös poissa herkkukaapilta. Ja treenin jälkeen on niin hyvä olo, ettei sitä halua pilata imelillä tai muuten vastenmielisillä hutuilla.

Moni on sanonut, että silloin, kun on treenistä vapaata, lipsahtaa myös ruokailutavat "vapaalle".
Tulee syötyä mitä sattuu, milloin sattuu ja yleensä vielä liikaa. Olo on öllö ja huono. Taukoamaton  hutun puputtaminen ja liikkumattomuus tekee olon veteläksi.
 Sehän on ihan suoraan verrannollinen esimerkiksi lomaan. Moni nauttii kiireettömyydestä ja aikatauluttomuudesta tietyn hetken, mutta alkaa aika pian kaivata arjen tuomaa kehystä, rytmiä ja järjestystä.Moni huokailee mm. facebookissa lomien jälkeen iloissaan: "Tervetuloa arki ja rytmi."


Laihduttajalle liikuntavapaa päivä  voi olla turhauttava. Paino junnaa ja homma karkaa käsistä  lepopäivän aikana. Mieli ailahtelee ja mönkii maassa, kun olo on niin epäonnistunut. Pahimmassa tapauksessa tärkeää lepopäivää liikunnasta ei uskalleta pitää siinä pelossa, että ruokailut leviää tyystin vanttuusta. Lepopäivällä on kuitenkin paikkansa, jos halutaan pitää sisäelimet ja hormonitoiminta raiteillaan. 

No miten tätä ohjataan!!!?!?!? Mitä tuon lepopäivän varalle olisi opiskeltava? Miten sitä varten voisi valmistautua? Miten liikkumattomasta päivästä voisi saada nautinnollisen vapaan, jossa myös ruokailut olisivat onnistuneita ja toisivat hyvää oloa?


Kannattaa hahmotella paperille tai treenipäiväkirjaan ennalta vapaapäivän herkuttelut ja syömiset!!!!

Varaudu vapaapäivään ensialkuun annospussein ja purkein!!!! Tee tämä sama valmistautuminen jokaiseen vapaapäivään(liikunnasta vapaaseen)  esim. kuukauden-parin ajan, jotta se varmasti uppoaa selkärankaan!! Sen jälkeen se onkin sitten taas rutiinia.



  • Paloittele yksi rasia täyteen tuorekurkkua suupaloina 
  • Toinen rasia täyteen tomaattisiivuja tai pelletomaatteja
  • Kuori  ja siivuta porkkanoita sopiviksi dippitikuiksi
  • Siivuta paprikaa sopiviksi paloiksi
  • Lanttua ja naurista
NÄITÄ KASVIKSIA VOIT NAPOSTELLA VAIKKA LÄPI PÄIVÄN, eikä kroppa sano muuta, kuin KIITOS!!!


Lisäksi paloittele  rasiat täyteen hyviä hedelmiä ja sulata pakkasesta marjoja:
  • Omenaa
  • Appelsiinia
  • Ananasta
  •  Mansikkaa
  • Mustikkaa ym.
  • Pähkinöitä, siemeniä
Näistä voit tehdä rasiaan myös valmiiksi marjarahkaa tai  smoothieta odottamaan hetkeä, kun alkaa tehdä mieli makeaa ja on välipalan aika. Mutta tee valmiiksi. Monesti kuorimaton omena tai appelsiini vaihtuu karkkipussiin...Mutta valmiiksi lohkotut hedelmä- ja kasvispalat ei!!!!! Paloittele. Niin helppoa itseään on ohjata.

  • Valmistaudu vapaapäivään myös herkkuaterialla. Tee mehevää grillihärkää tai hauduta lihajuurespataa. Lammasta ja punakaalia. Broileria ja kasvisgratiini. Haudutettava ruoka on ihanaa siksi, ettei se juuri vie aikaa sen jälkeen, kun olet kuorinut ja pilkkonut kasvikset ja paloitellut lihan. Vapaapäivä sujuu herkkutuoksuja uunista haistellen ja ruokaa odotellen. Sen valmistamiseen ei tarvitse käyttää koko päivää, vaan saat keskittyä kirjaan, pihatöihin, siivoamiseen, television lempisarjoihin, mihin milloinkin. Ja kun uunin tuoksut kertovat tulevasta ateriasta, osaa myös helpommin odotella nälkää. Ei halua tupata oloaan esim. karkeilla tai leipähutulla toppeaksi. Eikä tee mieli lähteä hakemaan valmispizzaa tai muuta pikaruokaa.


Varaa mehevän aterian ainekset edellisenä päivänä valmiiksi, jotta vapaapäivänä voit pistää heti aamusta herkun valmistumaan uuniin.  Tee ihana vihersalaatti kaveriksi ja nauti.


Kun vapaapäivään on valmistauduttu järkevästi, keho haluaa järkeviä herkkuja. Voit "päästää vapaalle" huoletta, syömällä vaikka koko päivän kasvislohkoja. Napostellen. Lisäksi tiedät, että sinulla on välipalaksi ihania hedelmiä ja marjoja, kun ruoka-aika koittaa. Ja mikä parasta, voit syödä pari upeaa, lämmintä ateriaa lisäksi. Jos liikuntavapaa päivä ei osu työstä vapaaseen päivään, varaudu illan ruokailuihin samalla intensiteetillä. Varmista, että illaksi on hyvät kasvisherkut, hedelmäherkut ja vielä illalliseksi jokin ihana pizza, kanasalaatti, broilerivuoka tai vaikka nopesti paistettava lehtipihvi.


Jos haudutetut herkut eivät sinulle vapaapäivinä tai muulloin  maistu, tee tosiaan vaikka pizzaa(tämän blogin yläreunan palkista: leivonta)  edellisenä iltana tai samana aamuna!!!!  Se on rakentava ja herkullinen vapaapäivän ruoka! Siihen kylkeen ihana salaatti. Oli oma ateriavalintasi mikä tahansa, tee valmistelut huolella jotta liikunnasta vapaa päivä ei tee aterioinnista mössöämistä.


Yleensä onnistunut suoritus lajissa kuin lajissa, alalla, kuin alalla johtuu hyvästä valmistautumisesta. Suunnittelusta ja keskittymisestä. Intohimosta.
Laihdutuksen ja syömisen kanssa on ihan sama asia. Kun perehtyy ja valmistautuu, on onnistuminen hyvin mahdollista! Jopa oletettavaa.
Jos ei vaivaudu tekemään asioita tavoitteensa eteen, vaan odottelee että "josko tässä jotain tapahtuisi", niin luultavasti joka vapaapäivän jälkeen saa harmitella sitä, miten ruokailut karkasi, kuin marsu sängyn alle!

Pienillä teoilla saa aikaan ihmeitä. Mutta ne teot on tehtävä. Odottelu ei juurikaan tuo tuloksia.
Moni ymmärtää tämän työssä, harrastuksissa, liikunnassa ja esim. taiteessa.

 Syöminen on myös kuin "taiteenlaji".Harrastus tai projekti. Se vaatii vähän perehtymistä, valmistautumista ja suunnittelua. Opiskelua.  Muusikko ymmärtää sävelen, tahtilajit, äänitaajuuden ja tauot, OPETTELEMALLA NUOTIT.  Se on alkua. Vaikka osaisi nuotit, ei osaa vielä soittaa.....Eli perehtymistä, valmistautumista ja opettelua. Täytyy hankkia soitin. Opettaja. Nuottikirjoja. Kuunnella, katsella, valmistautua.




Ihan sama asia missä tahansa pyrkimyksessä. Kun valmistautuu ja harjoittelee, miettii ja perehtyy. Silloin onnistuu!

Joten nyt liikunnasta vapaan päivän syömisiä suunnittelemaan. On hienoa helliä kroppaa hyvillä syömisillä joka päivä. Valmistellaan siis sopivia annoskokoja valmiiksi rasioihin liikunnasta vapaiden päivien varalle. Oma johtoajatukseni ruokailun suhteen on  veljeltäni lainattu. Häntä kehotettiin ruokapöydässä viikonloppuna ottamaan lisää, mutta vastaus kuului:  "Ei viiti syödä ihteään ylikuntoon."

Olen kirjoittanut aiemmin ruokapäiväkirjan pitämisestä. Sen tärkeydestä. Ja siitä, miten juuri kynällä tehdyt muistiinpanot ovat tärkeitä. Löysin sattumalta treeni/ruokapäiväkirjatarjouksen, joka voi olla sopiva myös sinulle: M&F Store/Treenipäiväkirjapaketti 14,90€