keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Nyt on menny päivä tosi hyvin terveellisillä valinnoilla. Ei tässä viineri tai moccachino voi haitata!

Kun ihminen syö perusperiaatteiden mukaan hyvin ja oikein, niin viikossa pieni hallittu herkku ei nosta painoa hallitsemattomasti.  

Viikossa voi kerran ottaa sen kourallisen jotain  huttuherkkua ja sopivalla aktiivisuudella ja muilla hyvillä valinnoilla paino pysyy kontrollissa.

Painoa PUDOTTAESSAKIN se onnistuu. Hallittu huttuherkku kerran viikossa. Mutta korostettavina ovat  sanat HALLITTU JA HARVOIN.



Kun on työn alla saada ehkä vuosien ajan kerätystä ympärysmitasta pehmeyttä pois, se ei tapahdu toivomalla, vaan TEKEMÄLLÄ. Tekemällä oikeita ja hyviä valintoja kokoajaan. Kerääminen on tapahtunut tiettyjä asioita noudattamalla, joten poistaminen vaatii toimia erilaiseen suuntaan.

Helposti laihduttaessa  lähtee ajatus kiertämään hieman väärille urille. Usko nousee siihen, että "jos pitää hyvän rytmin ja syö PÄÄOSIN oikein, niin eihän joku pikkuinen, salassa ja ilman miettimistä napsittu lisä, vaikuta mitään."


Mutta se vaikuttaa. Aina. 




Hutulla  on tutkitusti monia negatiivisia vaikutuksia. Niistä olen kirjoittanut monet kerrat. Huttu on mm. niin ravintoköyhää, että se houkuttelee syömään huttua aina vaan lisää.

Hutun yksi ikävä piirre on sen kummallinen "salakavaluus".


Melkein jokaisesta tulee hutun avulla HEIKKIS JAMOJA!!! Osimoilleen ammattilaisia pellekoulun jäseniä. Huttu pystyy saamaan ihmisessä silmänkääntäjän, illusionistin ja ammattitaikurin esiin!! David Copperfield hakee vertaistaan. 


Nimittäin. Huttu saa ihmisen itsensäkin uskomaan, että "Enhän minä ole mitään syönyt". 
Sitä napsii tuon tuosta ja sen sieltä ja vielä tämän tästä....ITSELTÄÄNKIN SALAA! HUOMAAMATTA!

"Kysyppä joku huttu?" 
-"Suklaa?"
-"Hyvin kysytty, en oo syöny!!! Mutta kysyppä joku toinen."
-"Maidon kaveri pulla?"
-"Hyvin kysytty. En oo syöny!!! Mutta kysyppä joku toinen."
-"Kylässä pala kakkua?"
-"Hyvin kysytty, en oo syöny!!! Mutta kysyppä joku toinen."






Moni napostelee niin, että salaa sen myös itseltään.

Niin ovela taikurin kouluttaja tuo huttu on.
Mitäs me ammattilaiset tähän keksittäis? 


(Tekstin alussa on kuvia niistä nk."herkuista", mitä moni pitää ainoana oikeana ja rennon ihmisen herkkuna. Terveellinen herkuttelu mielletään aika usein "tiukkapipoiseksi niuhottamiseksi".

Jos saat kuulla laihdutuksesi aikana kommentteja, että: "Ota nyt. Tuommonen järkähtämätöömyys ja kieltäytyminen ajaa ihmisen tuhoon." 
Voit vastata tähän perus vastauksen: " Kiitos palautteestanne ja hyvää kevään jatkoa."

Tässä yllä ja koko tämän tekstin loppuun asti on kuvia niistä herkkuannoksista, mitä voi syödä JOKA PÄIVÄ 6 KRT/VUOROKAUDESSA ja paino senkun putoaa kohisemalla. Energiatasot nousee ja kroppa on varmasti ravittu ja hellitty! Nämä kuvat ovat taas Sporttisen Muodonmuutoksen onnistujien lautasilta.)

Silmiin katsominen rehellisesti voittaa taikurinkin. Silloin, kun huttuun ollaan tarttumassa,  kannattaa muistaa se, että REHELLISYYDELLÄ asiat onnistuu ja huijaamalla vesittyy. Rehellinen ei tarvitse olla kuin sille lähimmälle. Itselleen. 


Onhan se alussa vähän raadollista, kun joutuu kirjoittamaan ruokapäiväkirjaan oikeasti senkin puolikkaan voikkoleivän, mikä tuli syötyä, ku lapsi ei jaksanut. Ja senkin domino-keksin, mikä oli lautaselle jäänyt eilisiltä kahveilta, joka oli naapurille tarkoitettu. Mutta eihän sen syönyt niitä kaikkia! 


Sekin on raadollista, kun joutuu tunnustamaan itselleen, että tuli syötyä puoli lautasellista salaattia ja lisäksi kypsennetyt juurekset, kourallinen pihviä ja pari porkkanaa. Jälkkäriksi omena. Pari lasia vettä. Ja SILTI vielä tuli otettua kourallinen irotkarkkeja lasten pussista, ku se oli jäänyt pöydälle. 


Rehellisyyden kautta voidaan tehdä isoja muutoksia ja paino lähtee laskuun. Huttu vaan on niin salakavala, että se helposti uskottelee tarkankin ystävän väärille raiteille. Uskottelee ihan vakavissaan, että : 




-"Eihän tämä voi vaikuttaa, ku syön muuten niin hyvin"
-"En mä ole MITÄÄN ylimäärästä syönyt" 

("Etkö varmasti?" ..."Ai niin...No otinhan mä sen pienen..")



Varsinkin dieettijaksolla kannattaa pitää hyvä rytmi. 
Sporttinen Muodonmuutos-ryhmä saa syödä monipuolisesta ja reilusta valikoimasta hyviä herkkuja. 

Jos olet itse lähtenyt dieettaamaan, kannattaa valita dieettinsä ja PYSYÄ SIINÄ TARKASTI. 

Elämässä on vaiheita ja dieetti on yksi pätkä. Valitsemasi pätkä. Pidä se huolella sellaisena, miksi sen ajattelitkin. Jos annat periksi ja lähdet luistelemaan jo päivän-parin sisällä, tai viikon parin sisällä, olet IHAN SUOTTA pitänyt muutoin hyvää rytmiä.



 Tulos ei ole tyydyttävä, vaikka olet tehnyt tosi ison, hyvän ja nautinnollisen työn muina päivinä ja ruokahetkinä. Tulee erittäin turhautunut ja epäonnistunut fiilis, kun on pitäytynyt hyvissä valinnoissa ja paino ei putoa! "Tää on huono dieetti!! Mä vaan en jostain syystä VOI laihtua. Mulla on joku sairaus varmaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta!?!?"


Tosi asia on, että JOS olisi KOKOAJAAN pidetty sovitut ateriat, olisi tulos VOITOKAS. Mutta kun on luisteltu ja lusmuiltu joissakin kohtaa, on koko dieetin vaikutus valitettavasti mennyt metsään. Melko tehokas dieetin tappaja tuo huttu! (Saman voi tehdä kyllä ihan kunnollinenkin ruoka, jos toinen ystävämme: ANNOSKOKO alkaa muuttaa muotoaan liikaa)

 Jos luistelet ja alittelet rimaa vähän tuolta ja sitten täältä, niin tulos näkyy puntarissa, mittanauhassa, valokuvissa ja eniten MIELESSÄ!!!
 


On todella helppo luovuttaa, kun tulosta ei näy. Tulos olisi näkyvissä varmasti, jos myös niinä heikompina hetkinä olisit valinnut oikein. Mutta ne hyvätkin hetket menevät sen saman pesuveden mukana likakaivoon, jos annat itsellesi luvan lipsua hutun taikatemppujen takia. Jos syöt itseltäsikin salaa!!!!  
 Sitten tulee äkkiä se stoppi eteen...että "EI TODELLA KIINNOSTA, KU TÄSTÄ EI OO MITÄÄN HYÖTYÄ!!"

Oikeasti valitsemastasi dieetistä on hyötyä, mutta ne pari pientä flippiä voivat todella torpedoida hyvän tuloksen. 



Älä lähde takki auki ja puolihuolimattomasti liikkeelle. Keskity ja sitoudu. Lupaa itsellesi.
Epäonnistuminen lannistaa ja harmitus seuraa toistaan, jos startti on tehty hieman huolimattomasti. Jos ei ole todella sitoutuneesti päätetty, että tämä homma pitää.



Älä lähde liikkeelle liian aikaisin. Lähde sitten, kun olet selvittänyt varmasti itsesi kanssa, että NYT ON SEN AIKA. Nyt ei tule verukkeita tai taikatemppuja. Nyt tulee tulosta.


Dieetit ovat hyvää oppia. Ne ovat mainio tapa tutustua itseensä.  Dieetin aikana pääsee tarkastelemaan omia toimintamallejaan ja miettimään uusia ratkaisuja vanhoihin malleihin.


Ja niiden uusien mallien kanssa tulee pudotusta painoon ja samalla se voittajafiilis, että hitokseen hyvin pystyn pudottamana painoa ja muutenkin nauttimaan uusista jutuista.


Jos painetaan villaisella ja "ollaan huomaamatta" joku asia omassa ruokailussa mikä ei ole niinkuin pitäisi, ni vanhat mallit eivät muutu, eikä tulosta tule.  Rehellinen itsetutkiskelu ja ruokapäiväkirja ovat parhaita työkaluja laihduttajalle.


Apua löytyy kyllä. Ryhmät, nettivalmennukset, personal trainerit, ravintovalmentajat, ystävät, vertaistuki, keskustelupalstat.



 Jos haluat oikeasti saada tulosta, niin eri keinoilla voidaan  käännellään ja väännellään joka kivi ylös. Varmasti löytyy uusia ratkaisuja ja paino todellakin putoaa. 


Rehellisesti kohti sitä kehon koostumusta, minkä koet olevan sinulle hyväksi!!!


Ja sitten niitä asioita, mitkä VAHVISTAVAT ONNISTUMISTASI:




Ihmiseen pätee ehdollistumisen periaate: Kaikki käytös mitä emme vahvista, menettää voimansa. Jos emme ajattele, puhu tai toimi jonkin asian tiimoilta, sen voima hiipuu vähitellen.
Tämä edellylyttää aktiivista korvaamista, ei päättäväistä vastustamista, koska siitä mitä vastustamme, saattaa tulla hellittämätön pakkomielle.

 Jos selaamme hesburgerin esitteitä, tuijotamme kauppojen karkkihyllyjä, huttureseptejä, mainoskatkoja telkkarissa jne. niin KYLLÄ, hutun himo vahvistuu. Ehdollistuminen toimii. Pavlovin tutkimukset pätevät.


Etsi noille toimille jokin mielenkiintoinen ja ihana AKTIIVINEN KORVAAJA!!!


Toiminta, harrastus, puuhailu tai vaikka sitten ruoka/juoma joka aktivoi hyvää syömistä ja antaa voimaa kaikelle kehoa hellivälle hyvälle!!!


Homma toimii tietysti niin päinkin, että:


KAIKKI KÄYTÖS, MITÄ VAHVISTAMME, SAA LISÄÄ VOIMAA! Meidän terveet valinnat saavat ihan älyttömän voiman hyvistä teoista kehon, terveyden ja itsemme eteen.
  Jos ajattelemme, puhumme ja toimimme terveellisen ruoan ja painonpudottamisen tiimoilta, sen voima kasvaa kokoajaan.




perjantai 31. tammikuuta 2014

Ateriat









Mitä ne Sporttisen Muodonmuutoksen naiset syövät ja kuinka paljon? Tässä tulee kuvina annoskokoja sekä ateriamalleja. Suoraan onnistujilta itseltään:



Sporttisen Muodonmuutoksen järisyttävä naispoppoo on aloittanut ryhmän niin uskomattomalla menestysmoodilla, että elämänlaatu on kohonnut ihan vain sen innostuksen vuoksi taas vaikka mihin korkeuksiin.


Spämmi-ryhmä syö 6-9 ateriaa päivässä ja  kasvikset kuuluvat runsaina joka aterialle.(ks. edellinen postaus)
Kasvisten sisältämien vitamiinien, kivennäisten, hivenaineiden ja hiilihydraattien lisäksi syödään muistakin lähteistä sopiva määrä proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa.
 Niin, että treeni kulkee ja mieli loikkii pilvissä. Keho kevenee harppauksin.


Tämän päivän yksi tehtävä ryhmässä oli kuvata jokin tai joitakin päivän aterioista.

Ja mitä näiltä naisilta voi muuta odottaa, kuin upeita kuvia ja sitä osaamista ja intoa, mitä he ovat täynnä!

Tiedän jo nyt, että keväällä, ryhmän "päätyttyä" (Tämä ryhmä ei pääty koskaan ) tuloksena on huimia onnistumisia. Upeita vartaloita, tyytyväisiä  ja monella tapaa vahvistuneita mimmejä. Iloisia, kiitollisia, rakastavia ja vetävän näköisiä sporttimalleja!



Koska tämän päivän tehtävän kuvat ovat niin herkullisia, pyysin ja sain luvan jakaa niitä myös täällä.

Kehotan kiinnittämään huomiota VÄREIHIN. Miten värikästä ruokaa sitä saakaan syödä ja MITEN MAISTUVAA, kun hieman keskittyy siihen, mitä sinne lautaselleen pistelee.


Miten upeita, ravintolatason kokkeja meistä onkaan sukeutunut ja ihan vaan siksi, että kasvisten käyttö on runsasta ja reseptejä jaetaan ees-taas. Ja vaikka ateriat ovat todella maistuvia, runsaita ja monipuolisia, niin hurjan  nopeasti nuo valmistuvat. Jokainen tekee ruoat itselleen 6 krt. päivässä.


Moni lähti ryhmään mukaan siksi, että huttuhimo iskee toisinaan ja esim. karkit ovat melkein arkipäivää, joista haluaa eroon.  Osa arvaili, että tokko tuosta sokerista pääsee eroon kuitenkaan?
 On se vaan niin juurtunut tapoihin.  Että kuinka tässä joutuu sitten kitumaan ja kieltäytymään?


Mitä tämä aloitus on tuonut sitten tullessaan? Kitumista ja kieltäytymistä?
Ei!!
Virtaa, voimaa, intoa, hauskuutta, nautintoa ja voimaannuttavaa uskoa siihen, että tämä onnistuu ja vielä helposti.



Mikä siihen sitten vaikuttaa? Että se on helppoa ja onnistuu. Yksinkertaista:
Kun keholle syötetään heikkoarvoista polttoainetta, niin se ei sillä kauaa jaksa rullata ja toimia. Se tarvitsee heikkoarvoista huttua paljon ja jatkuvasti. Hutun syöminen lisää hutun syömistä. Keho ei saa hutusta mitään ja "tyhjänä" hälyyttää, että SYÖ, SYÖ, SYÖ!!!!

 Kun keho saa just eikä melekeen ne tarvitsemansa rakennusaineet, ravinteikkaan ja tiiviin polttoaineen, niin sen ei tarvitse hälyyttää mitään. Se on tyytyväinen ja kylläinen. Ravittu.
Hutuista on helppo kieltäytyä, kun verenkierto,aivot, lihakset ja koko ruoto hyrisee tyytyväisenä.

Herkkuja me syödään kokoajaan. Se 6 krt. päivässä. -Mutta huttuja ei.

Tässä siis kuvia Sporttisen Muodonmuutoksen porukalta.
 Siitä, mitä he ovat tämän päivän aterioikseen valmistaneet ja  syöneet. Tässä on kuvia niin aamupaloista, välipaloista, lounaista, päivällisistä kuin iltapaloistakin.  NAUTTIKAA!!

































tiistai 28. tammikuuta 2014

Kasvisten käyttö


Sporttinen muodonmuutos-ryhmä on käynnistynyt ja intoa riittää. Täällä blogissa ryhmän asioita käydään myös läpi.
Todella tärkeä asia painon pudotuksessa ja kehon koostumuksen muuttamisessa on kasvisten käyttö. Siitä on kiinni se, onnistuuko Sporttinen Muodonmuutos vai jääkö se ajatukseksi ajukoppaan.

Moni on kokeillut laihduttaa useitakin kertoja. Osa useita kymmeniä, onnistumatta.

Kerron syyn ja ratkaisun:
Epäonnistuneen painonpudotuksen suurena osasyynä on aina suhtautuminen KASVIKSIIN.
Sivuuttava, ylenkatsova ja vähättelevä.

Ollaan valmiita syömään vaikka miten pieniä annoksia ja käsittämättömiä kananmunadieettejä, kaalikeittodieettejä, sitrusdieettejä jne. mutta kasvisten aineenvaihdunnallisiin ja sisäelinten toimintaa & rasva-aineenavihduntaa kiihdyttäviin toimintoihin ei uskota.

Kasvikset ollaan huoletta jättämässä pois. Niiden uskotaan olevan kevyitä ja sen vuoksi hyviä ruokavaliossa. Mutta ei muisteta, että niiden sisältämät vitamiinit, kivennäiset, hivenaineet ja kuitu tekevät mahdolliseksi laihtumisen. Ne huoltavat ja hoitavat maksaa, ovat osallisena vatsan tasapainoon, tervehdyttävät ja aktivoivat umpieritysrauhasia jne.
KASVIKSET OVAT LAIHTUMISEN EDELLYTYS JA MAHDOLLISUUS.
Toki niiden etuna on myös herkullisuus ja keveys, mutta vielä isompi osa kasvisten etua on niiden vaikutus elimistön toimintaan ja aineenvaihduntaan.

”Mä syön vaan pienen annoksen rahkaa ja keitetyn kananmunanvalkuaisen, mutta en jaksa kyllä mitään porkkanaa tuon lisäksi. Eikä salaatti maistu mulle. Eihän se nyt voi haitata, jos en sitä syö?  Nehän on VAAN kasviksia. Periaatteessa semmonen ylimääränen juttu ruokavaliossa vain?”

VÄÄRIN!!!!!

Jos haluat epäonnistua laihdutustavoitteessasi tai kehonkoostumuksen muokkaamisessa, teet sen sivuuttamalla kasvikset. Sillä varmistat sen, että ei lähtenyt tästäkään voittokulkue painon pudotukseen, vaan tuttu epäonnistuminen aikaisempien yritysten joukossa.

Voit samantien lopettaa laihduttamisen, jos tiedät, ettet aio toteuttaa lautasmallin mukaisia kasviskäytäntöjä.(Joka aterialla puoli lautasellista kasviksia. Vähintään) Et onnistu,  jos jätät kasviksia pois tai vähennät niitä. Yhdeltäkään aterialta.

Jos voit mennä jääkaapille ja ruokakaapille siten, ettet lataa proteiinin seuraksi kasviksia, olet valmiiksi epäonnistunut, etkä voi laihtua.
Jos pystyt siihen, että sivuutat kasvikset ja syöt vain rasvat, proteiinit ja hiilarit, olet tuomittu epäonnistumaan. Muista nämä sanat AINA, kun työnnät suuhusi ruokaa. Muista kolkutus takaraivossa ja olkapäällä:
 ”Jos en ota kasviksia, en saa rasvaprosenttia muuttumaan mihinkään muuhun suuntaan kuin ylöspäin.

Sitäkö haluan? Lihoa  ja kerätä ympärilleni pehmikettä?

Vai haluanko nauttia herkullisista kasviksista, raikkaudesta ja niiden tuomasta toiminnasta aineenvaihdunnassani. Haluanko syödä kasviksia joka ikisellä aterialla ja varmistaa sen, että olen matkalla kohti tavoitepainoa.

KASVISTEN KÄYTTÖ ON AVAIN ONNISTUMISEEN.
Kerron sen tässä avoimesti:
  •  Et tule onnistumaan, jos sivuutat kasvikset.
  • Tulet onnistumaan, kun pidät kasviskäytännöistä kiinni.

Kasviksia tulee syödä puoli lautasellista joka aterialla(aamupala, lounas, välipala, päivällinen, välipala, iltapala).  Kasvikset tulee syödä aina. POIKKEUKSETTA.

Jos haluat onnistua, ota itseäsi NYT niskasta kiinni ja tee kasvisostokset joka kauppakerralla kunnolla.
Valmista kasviksista hyviä herkkuja, syö niitä tuoreina, kypsennettyinä, salaattina, pääruokana, keittoinan, patoina, muusina, lohkoina jne.  ja takaa sillä onnistunut projekti.

 Kasvikset ovat siitä ihana raaka-aine ruoanlaitossa, että ne onnistuvat aina.
Yksi helppojen kasvisreseptien parhaimmistosta on tämä:
  • Porkkanat ja lantut siivuina tai tikkuina pellille
  •  sivellään öljyllä, ripotellaan suolaa, yrttejä ja pippuria päälle
  • 200C uuni niin, että kasvikset kypsyvät ja rapsakoituvat. Nopea, helppo, herkullinen
Toinen ylihyvä ruoka, jossa pääraaka-aineena on kasvista tulee tässä:
  • Siivuta pari kesäkurpitsaa ja pari sipulia kuorimaveitsellä uunivuokaan
  • Mausta suolalla, pippurilla,cajunmausteella
  • Lisää paisettu, maustettu jauheliha
  • Päälle juustoraastetta
  • 200C Uuniin niin pitkäksi aikaa, että juusto sulaa pintaan

Kasvisten käyttöön löytyy täältä materiaalia vaikka kuinka:
PIRKKA, KASVISRUOAT
ja täältä:
KOTIKOKKI, KASVISRUOAT