torstai 21. maaliskuuta 2013

HYÖNTEISMYRKKYÄ VAI PROTEIINIPIZZAA?


Treeni pirstoo ja rouhii lihaksen pintaan mikrovaurioita. Koska keho on niin viisas ja hieno sommitelma, se huomio treenin aiheuttaman lihasmöyhennyksen ja alkaa varautua seuraavaan treeniin kohentamalla tämän rusennetun lihaksen pintaa entiselleen ja siitä hieman paksummaksi!!!

Tätä on treenivaikutus ja lihaskasvu. Ruhjotaan lihasta treenillä, jonka säikäyttämänä kroppa isontaa ja paksuntaa pinta-alaansa tulevia harjoitusvaateita varten.


(Proteiinipizzan täytteitä paistamassa: sipuli)

Mutta eihän keho voi korjata ja parantaa, jos ei ole rakennusaineita, millä sitä lihasta kokoon kyhäilisi. Kun rakennusaineita(proteiineja ja solujen & aivojen energiaksi myös hiilihydraatteja) puuttuu, niin elimistö koittaa sitkutella eteenpäin repien rakennusaineet luista ja lihaksista. Tästä seuraa kuihtuminen, kuivuus ja käppänyys. Lisäksi mineraali- kivennäis ja hivenainevarantojen rapistuminen..jolloin ollaan jo sairauksien puolella.

Tarvitaan niitä oikeita proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja ja flavonoideja, jotta treeni sujuisi ja kroppa toimisi optimaalisesti, jopa virheettömästi.

Olen käyttänyt proteiinijuomia palautumiseen treenin jälkeen. Kokeilin välillä toimia ilman proteiinijauheita. Proteiiniletut, raejuusto, rahka ...hyvällä tankkaamisella. Mutta kova hyppytreeni tuntui sen verran muikeana DOMS:ina kehossa, että päätin ostaa taas pussin proteiinia lihasvaurioita korjaamaan.


(Proteiinipizzan täytteet: porkkana)

Katselin erilaisia tuotteita ja tartuin VÄHÄSOKERISEKSI mainittuun pussiin. Ilahduin aiheesta! Kerrankin tuote, jossa olisi aitoa SOKERIA, eikä hyönteismyrkkyjä ja torjunta-aineita makeuttajina.

Mutta kotona tarkemmin pussin kylkeä lukiessani huomasin, että makeutukseen oli käytetty INULIINIA JA SUKRALOOSIA! Jauhe jäi itseltäni käyttämättä.


(Proteiinipizzan kokoamista: juusto, sipuli, keitetty kukkakaali, jauheliha, kinkku)

Ikävä kyllä moni laihduttaja ja esim."valmentaja", ja "personal trainer" käyttää tai kehottaa käyttämään näitä hyvin kyseenalaisia tuotteita "laihdutuksen tukena". Halutaan tarrautua keinotekoiseen makeaan makuun väkisin. Vaikka tarjolla on mielin määrin luonnollisia makeita: omenat, viinirypäleet, banaani, taatelit, paistettu sipuli, marjat, monet juurekset jne. jne. jne. Mutta ONHAN NYT HERRAISÄ KOKISTA SAATAVA!!!! Sehän on laihduttajan tai/ja kehonkoostumuksestaan huolehtivan  ykkösjuttu!! MAKEA!! Siitä ei voi koittaa päästä eroon.
(Proteiinipizzan kokoaminen jatkuu: porkkanat)

Sokeri on turvallinen ja hieno luonnontuote. Kohtuudella käytettynä sokerista ei voi virkata pahaa sanaa. Kuten luonnollisista asioista ei muutoinkaan. Keinoaineet...voi vaan kysyä: MIKSI!?

Tsekkasin pikaisesti wikipediasta nämä protskupussin sisältämätä aineet, joita käytetään makeutukseen. Inuliinia käytetään useissa elintarvikkeissa makeutuksen lisäksi "tuomaan pehmeän kermamaisen vaikutuksen ilman kerman kaloreita"

(Kerma, sokuri , voi ja tinkimaito on HYVÄSTÄ!! Kohtuukäyttö luonnollisesti on aina hyvästä.)


(Proteiinipizzan kokoaminen jatkuu: raejuusto)

Aspartaamistahan on jatkuvasti ja tauotta tehty tutkimuksia sen "keksimisen" jälkeen tähän vuoteen asti ja kokoajaan kiistellään siitä, saisiko se olla lainkaan elintarvikkeissa!!! Sama juttu sukraloosilla ja inuliinilla.

SUKRALOOSI:

1.On HYÖNTEISMYRKKY. Sukraloosi keksittiin 1976 Tate & Lyle Corporationin ja Queen Elizabeth Collegen yhteistyönä kehitettäessä uutta hyönteismyrkkyä. Aineen makeuden havaitsi intialainen opiskelija Shashikant Phadnis, joka väärin ymmärtämänsä toimintaohjeen mukaan maistoi sukraloosia, kun hänen oikeastaan piti testata sitä.

2. Se aiheuttaa DNA-vaurioita. Sukraloosia on tutkittu lukuisilla eläin- ja ihmiskokeilla. Ihmiskokeissa havaittiin, että 11–27 % sukraloosista imeytyy, josta kuitenkin 70–80 % poistuu muuttumattomana virtsaan. Eräissä eläinkokeissa erittäin suurten annosten havaittiin aiheuttavan DNA-vaurioita hiirissä. Vielä suurempien annosten sukraloosia on myös havaittu kutistavan rottien kateenkorvaa.

INULIINI:

Inuliinia käytetään elintarviketeollisuudessa makeutusaineena.Suomalainen elintarviketeollisuus käyttää runsaasti inuliinia elintarvikkeiden rakenteen ja makeuden muokkaamisessa. Monet ns. kevyttuotteet sisältävät inuliinia. Inuliinia käyttämällä, tiettyihin elintarvikkeisiin saadaan "paksu, kermamainen" rakenne ilman kerman sisältämää ravintomäärää.

1.Inuliini on SYÖVÄN AIHEUETTAJA. Paksusuolisyövän kasvaimet kehittyivät suuremmiksi, kun ruoka sisälsi 10 prosenttia elintarvikkeissa kuidun lähteenä käytettävää inuliinia.

ASPARTAAMI:

"Aspartaamia ovat koko sen historian ympäröineet väitteet sen mahdollisesta myrkyllisyydestä ja asiaa on tutkittu lukuisia kertoja."

Se on mahahaavalääke: "James Schlatter huomasi aspartaamin makeuden vuonna 1965. Kehittäessään lääkettä mahahaavan hoitoon"

"taloudellista valmistaa, hyvänmakuista ja sen toksisuus oli erittäin pieni"
(EPÄILEN, ETTÄ TÄRKEIN POINTTI ON TUO : TALOUDELLISTA VALMISTAA!!!!! Kaikki millä voidaan tehdä hyvin rahaa on aina eduksi tietyille tahoille)

"John Olneyn 1971 epäili 1971 tekemiensä eläinkokeiden perusteella aspartaamissa käytetyn asparagiinihapon aiheuttavan aivovaurioita ja, koska aine oli vaarallinen fenyyliketonuriaa sairastaville."

"Hayes kuitenkin päätti hyväksyä aspartaamin vastoin lautakunnan suositusta."

"Aspartaamia on tutkittu jatkuvasti hyväksynnän jälkeenkin ja sen käytöstä ja terveysvaikutuksista on kiistelty"

"Asparagiinihappo on korkeina pitoisuuksina neurotoksinen samalla tavoin kuin l-glutamaatti, se siis voi aiheuttaa hermosolujen kuolemisen ylikiihoittamalla niitä"

"European Journal of Clinical Nutritionissa vuonna 2008 julkaistu artikkeli aspartaamin ja sen hajoamistuotteiden aineenvaihduntateistä toteaa, että aspartaamin käyttö suurilla annoksilla saattaa liittyä joidenkin psykiatristen sairauksien syntyyn, ja suosittelee asian selvittämiseksi perinpohjaisia jatkotutkimuksia."

"Vuonna 2010 Ramazzi-instituutin tutkijaryhmä Morando Soffrittin johdolla havaitsi, että jatkuva aspartaamin nauttiminen ravinnossa aiheutti uroshiirille keuhko- ja maksasyöpää."





"Turhaa vouhotusta tuommonen. Ei se olis hyväksytty elintarvikkeeksi, jos se ois vaarallista."
Hyvä, jos tuntuu siltä. Jos taas tuntuu hämmästyttävältä, että tuote, joka on mahahaavalääkkeeksi tai hyönteismyrkyksi tarkoitettu ja keksitty jo 60-luvulla, on edelleen tutkimusten ja kiistelyjen alainen.

Jos tuntuu, että on ikävä sulloa suuhunsa aineita, jotka ovat hyöntesmyrkkyä, syövän mahdollisia aiheuttajia ja hermosolujen tappajia, niin silloin kannattaa takertua ruoka-aineisiin, jotka ovat alkuperältään kohtuu tuttuja. Toki voidaan sanoa, että kaikki on myrkyllistä. Torjunta-aineita ruiskutetaan hedelmätarhoihin, viljelyksille ja eläinten rehuihin...joten ruoka on myrkyllistä...Luonnon riista ja kalatkin ovat ydinlaskeumien saastuttamia. Tuomiopäivä on tullut!

Ehkä näin. Lähiruoka kuitenkin antaa toivoa ja suomen luonto vielä onneksi tarjoaa riistalle hyvät ja puhtaat elinolosuhteet.



Hyönteismyrkkyjä ja syöpäaiheuttajia kavahtaneena panostin proteiinijauheen sijasta PROTEIINIPIZZAAN, jota ryyditin kukkakaalin, sipulin ja porkkanoiden flavonoideilla ja kuidulla. Oi että, mikä lounasherkku. Tämän idean sain Annastiinalta. Pohja on se perinteinen protskupohja: munia, juustoraastetta, mantelijauhetta, kauralesettä, fibrexiä ja suolaa. Päällä : juustoraastetta, sipulirenkaita, paistettua porkkanaa, keitettyä kukkakaalia , jauhelihaa, kinkkua, raejuustoa.

Jos et halua pakata kupuusi hyönteismyrkkyjä, niin kiihkoa ja vimmaa imelyyttä kohtaan voi taltuttaa tällä erittäin makealla välipalaherkulla jossa on kuitua, hyviä hiilihydraatteja, falvonoideja ja terhakasti proteiinia!!! Tämä tekee elimistölle ja lihaksistolle pelkkää hyvää.



Lohko omena. Sijoita päälle keko raejuustoa ja pari ruokalusikallista kuivattua mustikkaa ja pellavansiemenrouhetta.Oi että on herkkua. Annastiinalta se on tämäkin resepti perujaan.

2 kommenttia:

  1. Aspartaami on ällöttänyt minua jo hyvin pitkään, melkein 10vuotta. Nyt ällöttää vielä lisää!:)

    VastaaPoista