keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tilivelvollisuus sytyttäjänä

Asiat sujuvat paremmin, jos ihminen saa tukea tärkeinä pitämilleen asioille myös itsensä ulkopuolelta. On hyvä löytää ympärilleen sytyttäjiä! (Maalaislääkäri Kiminkisen lanseeraama, oivallinen kielikuva: "Sytyttäjät kannustavat, innostavat ja antavat ihmisten loistaa").

Menestyjälle (työssä, harrastuksissa,  projekteissa, kilpailuissa, urheilussa, taiteessa ym.ym.) on varmasti aina hieno hetki päästä kertomaan mitä, miten ja milloin suoritti toimet, jotka johtivat hyvään lopputulokseen. Niitä on hieno kerrata hetki hetkeltä, vaihe vaiheelta.

Kertominen ja kuvailu on myös oiva motivaattori. Lisäksi kertominen selventää asioita. Opettaa.

Kun tekemisistään on tilivelvollinen jollekin, tulee niihin kiinnittäneeksi hieman tarkemmin huomiota itsekin. Jotta pystyy kertomaan asioista eteenpäin, täytyy niitä huomioida hieman terävämmin. Selkeästi ja loogisesti. Ylimalkaisuus ei ole niin ilmeistä.

Moni miettii, että personal trainerin tiukka ote voisi olla laihdutusprojektissa hyväksi. Kun olisi joku joka käskisi, komentaisia, kuulustelisi ja vahtisi.

Silloin olisi pakko pysyä ruodussa ja jättää turhat välipalat & ylimääräiset santsit ottamatta.

VIHKO, PÄIVÄKIRJA, TREENI/RUOKAKALENTERI
Siinä edullinen Personal trainer. Toki panostus live-valmentajaan on tehokasta, mutta päiväkirja on edullinen vaihtoehto. Se on  erittäin tehokas lisä myös live-valmentajan rinnalla.(toki asian voi hoitaa näppärästi ja siististi läppärilläkin(joku on innokas kaavioiden ja käppyröiden väsääjä, joka tietysti mahdollistuu koneella sujuvammin, mutta kynän ja paperin käyttö on oma suosikkini. Se antaa enemmän tilaa ajatella ja rauhoittua. Valaistuskin on eri paperille kirjoittaessa, kuin ruudulla loimottaessa)

Mielestäni se on yksi ehdoton onnistumisen edellytys.

Päätä olla tilivelvollinen omavalmentajallesi joka päivä.  Se on pieni ajallinen uhraus, mutta iso etu ja apu. Se auttaa jäsentämään ruokailuja loistavasti ja parhaimmillaan se jäsentää myös ajatuksia.

Kun päättää olla tilivelvollinen itselleen/päiväkirjalle, keskittyy syömiseen heti astetta paremmin. Tilivelvollisuus tehostuu, jos sen tekee ranskalaisten viivojen sijasta  samaan tyyliin, miten tekisi tilityksen ulkopuoliselle ravintovalmentajalle. Tosissaan ja analysoiden. Kysymyksiin vastaillen.

Sekin toki riittää, että kirjaa päivän syömiset lyhyesti ylös. Se on jo oikein hyvä. Lisäksi viikottain senttimetrit(hauis, rinnanympärys, vyötärö, lantio, reisi) ja kilot.  Erittäin loistava ja motivoiva konsti on valokuvata itsensä kuukausittain edestä, sivulta ja takaa. Kuvat vihkoon.

Parasta olisi, jos tilitykseen tarttuu heti alusta ammattilaisen ottein. Kirjoittaa ylös syömiset ja miettii samalla, mitä ravintovalmentaja kommentoisi, jos nämä samat täytyisi tilittää joka ilta hänelle. Mitä hän kysyisi ja miten reagoisi. Ja nämä kaikki havainnot kirjoitetaan tilitysvihkoon!!!

Esimerkki:

Aamupala:
Mantelileipä, kinkkusiivut 4 kpl. suolakurkku 8 viip, kurkku 8 viip, paprika, paistettu porkkanasiivu, maitokahvi

KOMMENTIT:

Jäikö nälkä? - Ei, hyvä olo.
Mikset juonut vettä? Joit kahvin, joka on diureetti, joten vettä olisi juotava. Yön aikana ihminen hikoilee ja aamusta kroppa on kuiva. Vesi on todella tarpeellinen aamusta alkaen!!!  -Ai niin. Kiireessä unohdin. Täytyy jatkossa muistaa!!

Mitä teit aamiaisen aikana? - Ööö...no..en keskittynyt makuihin, ulkonäköön ja tuoksuihin...Luin Aku Ankkaa. tästä tavasta täytyisi päästä. On vaan niin rauhallista uppoutua lehteen. Siinä voi hetkeksi kuvitella maailman kiireettömäksi.  Otan projektiksi tunnustella maut ja suutuntuman jatkossa vähintään kahdella aterialla päivässä. Silloin en lue, vaan herkuttelen makuihin, väreihin, muotoihin, suutuntumaan ja tuoksuun keskittyen.

Tilitys kannattaa tehdä tarkasti kysellen. Kirjata ylös kysymykset ja vastaukset. Tai kirjoittaa valmiiksi vastausten muodossa kaikki. Mutta KIRJOITTAA!!

Joskus koko päivä sattuu sujumaan suunnitellusti. Normaalisti. Mutta illalla iskee häiriö systeemiin. Iltateen kanssa menee pari kaurakeksiä ja juustoleipä. Vaikka iltapalarahka on jo syöty. Tämä kaikki kirjoitetaan tilivelvollisesti vihkoon ylös. Ei vain ylimalkaisesti: " Nooh..moka....olin niin väsynyt ja ajattelin rauhoittaa oloa napostelulla."

Ei ylimalkaista olankohauttelua, vaan ANALYYSI. Mitä valmentaja tässä tapauksessa kyselisi? Miten tulkitsisi ja miten kehoittaisi toimimaan nyt ja jatkossa? Miten kannustaisia, miten piiskaisi?

Kannattaa miettiä ja analysoida asiaa hieman tarkemmin, sillä se on itseen tutustumista ja oppimista parhaasta päästä!

Ylimalkaisuuden sijasta hieman perehtymistä. Esim. näin: "Olin syönyt hyvin koko päivän ja illalla lenkkeillyt. Iltapalan jälkeen piti vielä pestä koneellinen pyykkiä ja jäin odottamaan ohjelman loppumista. Katselin TV:tä ja ohjelmakatkon pizzamainos sai tuntemaan napostelun himoa.
Ajattelin keittää teetä, mutta en VIITSINYTKÄÄN. Annoin periksi ja painoin oikein uhmakkaasti taka-alalle koko projektin. Mietin, että mikä ihme se pitää aikuisella ihmisellä olla ,että yrittää jotain laihdutusta!! Naurettavaa!!!  Mietin siihen päälle, että ei se pari keksiä muuta tätä ruhoa suuntaan, eikä toiseen.

Söin keksit ja siitä tuli sitten kuitenkin syyllinen olo. Alkoi tehdä mieli suolaista ja olin jo tappiomielialalla keksien vuoksi. Heitin hanskat tiskiin ja heikkoa tahdonvoimaa rangaistakseni söi vielä kaiken päälle juustoleivän. "Menköön, kaikki on jo pilalla! Siitäs saat heikko laiskamato!"

Kun olin syönyt leivän, sainkin jonkun normalisoitumis-puuskan. Tuli valoisa olo ja huomasin, että ei tässä ole menetetty YHTÄÄN MITÄÄN!!!  Olokaan ei ollut noista tukkoinen ja öllö, joten tein pesukoneen linkouksen ajan vatsalihasliikkeitä innokkaalla tarmolla.

Huomenna onnistun syömään myös illalla hyvin, sillä tiedän, että TV puskee pizzamainoksia, mutta minulle kekseistä tai juustoleivästä ei tule hyvää oloa. Huono siitä tulee! Keitän valmiiksi kupin teetä ja kuorin puolikkaan omenan!!!  Osaan varautua. Tämän opin tänään! Hurraa!!!!

Voi kuulostaa typerältä ja vaivalloiseltakin, mutta itseensä tutustuminen ja rehellinen silmiin katsominen päiväkirjan avulla, opettaa ruokailujen lisäksi meille itsestämme paljon muutakin.

Tunnetilojen kirjaaminen ja ruokailuissa onnistuminen  tai kompastelu on kuin aarrekartta itseemme.


Jokainen mietitty onnistuminen, kirjoitettuna ylös, vahavistaa itsetuntemustamme ja on yksi hyvä sytyttäjä lisää elämässämme. Opimme itsestämme ja kirjoittaminen lisää muistamista ja havainnointia tulevaisuuden varalle. Ruokapäiväkirjan pitäminen on faktatiedon keräämistä itsestä.

Suunnitelmien  muuttuminen ja erilaiset valinnat ennakko-odotuksiin nähden, opettavat itsestämme paljon. Analysointi ja ylös kirjaaminen opettaa jatkuvasti lisää.

Nyrkkeilijä tietää, että lyömään oppii lyömällä. Juoksija tietää, että juoksemaan oppii juoksemalla...Uimaan uimalla. Piirtämään piirtämällä. Soittamaan soittamalla. Syömään oppii syömällä ja analysoimaan analysoimalla!!!

Tilivelvollisuus rehellisesti itselle on hieno asia. Tässä kiireisessä nyky-yhteiskunnassa se on oiva hengähdystauko ja pysähdys päivän päätteeksi. Kun analysoit syömisiä ja päivän kulkua, tulet kysyneeksi itseltäsi hyvän kysymyksen:" Mitä minulle kuuluu?"

Mukavaa on huomata myös se, kun vihkoon alkaa kertyä ylpeitä onnistumisen viikkoja, kuukausia. Kun tapa hyviin valintoihin rakentuu ja tyytyväinen analysointi valtaa alaa.

Kehut korostuvat kirjoittamalla. Ja kissan häntä kuuluukin heilua korkealla!

Kysymykset, mitä ainakin kannattaa itselleen esittää:(oli päivän valinnat sitten onnistuneita tai kompurointeja)


  • MIKSI VALITSIT SEN?
  • MILTÄ SE TUNTUI VALITESSA?
  • MILTÄ SE TUNTUU NYT?
  • MILLAINEN FIILIS OLI VALINTAA ENNEN?
  • TUNTUIKO VALINTA HALLITULTA VAI KARKASIKO KÄSISTÄ?
  • SYYLLISTITKÖ ITSEÄSI /JOTAKIN TOISTA?
  • KIITITKÖ ITSEÄSI?
  • OLITKO VÄSYNYT?
  • OLITKO KIIREINEN/ÄRTYNYT?
  • OLITKO NÄLKÄINEN?
  • MUISTITKO KEITTÄÄ ENSIN TEETÄ? MIKSI?
  • OLETKO LUKENUT TÄNÄÄN FITNESS- TAI TERVEELLISEN RUOKAILUN LEHTIÄ?
  • MILLE KROPPA TUNTUU TÄNÄÄN? ENTÄ AJATUKSET/PÄÄ?
  • OLETKO TYYTYVÄINEN? % ?
  • TYYTYMÄTÖN? % ?
  • MIKSI?
  • MITÄ AIOT TEHDÄ ETTÄ/ETTEI SAMA TOISTU JATKOSSA?
  • MITÄ OPIT TÄNÄÄN ITSESTÄSI?
  • OLETKO MIELESTÄSI VAPAA?
  • ONKO SINULLA HYVÄ TAHDONVOIMA? MIKSI?
  • KERRO 3 ASIAA, MISTÄ OLET TÄNÄÄN TYYTYVÄINEN JA KIITOLLINEN?

 Jos mielessäsi pyörii usein tyytymättömyys omiin ruokavalintoihin tai kroppaan..Tai molempiin, niin ota tämäkin työkalu käyttöösi!!!! RUOKAPÄIVÄKIRJA kunnon analysoinnilla. Tie onnistumiselle on täysin vapaa!!!!(Vapaus on yhtä kuin esteiden puute!)



2 kommenttia:

  1. Kiitos Petra tästä blogistasi! Odotan aina postauksia kuin kuuta nousevaa. Nämä auttaa hurjasti tsemppaamaan!

    VastaaPoista
  2. :)
    Kiitos!!!! Hienoa, jos näistä irtoaa semppiä!!!

    Jos viitsii lukea ja jopa "odottaa kuin kuuta nousevaa, :) niin IHAN VARMAAN ne asiat myös hautuu päässä ja napsahtelee käytäntöönkin.

    Joku tekee muutoksen kertarysäyksellä ja toinen nauttii hitaasti..kuin huomaamatta valitsee järkevän ruokailun asioita elämään, pala kerrallaan. Tuloksia tulee molemmilla tavoilla. :)

    VastaaPoista