tiistai 25. elokuuta 2015

Aloita taas! Vaihtoehtoja löytyy. Kerran kokeiltu voi toisella yrittämällä viedä maaliin.


Villin Vihervoiman naiset ovat taittaneet matkaa uuden ruokavalion parissa n. 2kk.

Alkujännitys on haihtunut ja suuri määrä uutta asiaa on muodostunut tutuksi rutiiniksi, jota on helppo noudattaa. Ja ei ole. Vanhat tavat ovat jossain kohtaa tiukemmassa ja toisessa kohtaa helposti muutettavissa.



Aamun ruokavalinnat ovat monelle helppo asia. Hankaluuksia saattaa tuottaa juhlatilanteet, extempore-reissut, illanvietot, kiire jne.


Mutta. Ryhmässä on voimaa ja siellä saa kuulla hyvää kannustusta & vinkkejä, kun itsellä homma auraa. Koska porukassa on pitkään mukana olleita ja jo kauan hyvää ruokarytmiä toteuttaneita, niin kuulostaa innostavalta, kun heistä osa kertoo kokemuksiaan.



Miten vielä pari-kolme vuotta sitten aamulla tuli syötyä sämpylää, juustoa , jugurttia ja tuoremehua. Vähän samoja välipalaksi ja myös iltapalaksi. Välillä lounaaksi eväänä. Ja tuosta listasta jokainen voi katsoa, että aika pitkältihän se on SOKERIA. Hiilihydraattia päivä pullollaan. Ei ravinteita, ei rakennusaineita. Ei siis ihme, jos ylipaino on kertynyt.


Nyt pari vuotta ruokavaliota toteuttaneena samalla ihmisellä ei ole kaipuuta moisiin valintoihin, vaan hyvällä mielellä aamupalapöydän valtaa mantelileipä, tuoreet vihannekset ja juurekset, vesi, molkosan, lihaleikkeleet, marjat, raejuusto ja munat. Nuo valinnat eivät ole taistelua tai luopumista, vaan itselle tärkeä ja arvokas tapa. Ja tapaa on helppo noudattaa. Tavasta on hieman hankaluuksia luopua. Eli hyvistä, rakentavista ja herkullisista valinnoista on muodostunut rutiini. Tapa.
 Proteiini piristää. Hiilihydraatti rauhoittaa. Aamiaiselle kannattaa valita siis proteiinia.


Ryhmän naisille on alkanut muodostua hyviä tapoja, joista ei haluta luopua. Iso muutos tapahtuu yleensä aina ensimmäisenä kasvisten kohdalla. Se muutos on sahausliike, joka jää sille hyvälle terälle.



 Ensimmäiset pari - kolme viikkoa ryhmän naiset tuskailevat, ettei MILLÄÄN KERKEÄ JA VOI SYÖDÄ noin pajon kasviksia. Ja kuukauden-kahden päästä se sama tyrmistys kohdistuu julkisiin ruokapaikkoihin.  Sairaalat, koulut, ravintolat ym.
Naiset ovat silmät selällään siitä, miten vähän valmiisiin annoksiin saa kasviksia.  -Ja pyytävät extraa lisähinnalla...tai kaivavat omista jättikäsilaukuistaan parin litran pusseja tai rasioita,  joissa on valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja vihanneksia mukana. Varulta.


Paljon muitakin ihania rutiineja on muodostunut. Tarkoituksella ja työstäen, mutta kuitenkin jotenkin salaa. Herkuksi ja iloksi on muotoutunut letut isolla marjakasalla, sairas porrastreeni ystävän kanssa, edullisten kotimaisten kausituotteiden metsästys ja kahden kilon bileet.ym.ym.  Paljon uusia asioita, joista on tullut tuttua.


Asioiden hoitaminen ja omalle vastuulle ottaminen on ollut puheissa tuon tuosta. Vastuun siirtäminen ja välttely on isoin asia ruokavalion sakkaamisessa.  Hyviä tekosyitä on maailma pullollaan ja aina löytyy joku selitys. Siinä ei tarvita kovinkaan monimutkaista ajatusprosessia, kun tekosyy solahtaa suusta. Ennemminkin se rehellisyys ja vastuun ottaminen vaatii ajatusprosessia.



Siinä vaiheessa, kun itse herää huomaamaan kaikki ne mielettömät mahdollisuudet ja oman potentiaalin, on valmis tekemään ihmeitä omassa elämässään. Silloin pääsee terävin askelin ja ilolla tavoitteeseensa joka saralla. Niin kauan kun omaa vastuutaan pakenee, eikä usko siihen, että oman elämän vaikuttaja on ehdottomasti ITSE, asiat tapahtuvat hitaasti tai yleensä junnaavat paikallaan.



Usko omiin kykyihin ja osaamiseen voi hiipua monien eri asioiden vuoksi. Laihduttamisessa on se hankaluus, että sitä ei voi tehdä kovin nopeasti. Se vaatii pitkäjänteisyyttä. Sen mukana tulee aika helposti keskeyttäminen ja sitä kautta "epäonnistumisen tunne".


Sanon ryhmäläisille aina alussa, että kuvat otetaan joka viikko, mutta älkää tuijotelko tuloksia ennenkuin 2-3 kuukautta on kulunut. Niitä tuloksia ei aikaisemmin silmään juuri näy. MITÄ!!!?!?! TYRMISTYS!!!!!!?!?!


Kun viikon pitäytyy hyvällä ruokavaliolla, olo on kevyt ja energinen. Sitä on aivan vakuuttunut, että paino on pudonnut reilusti ja peilistä silmien eteen muotoutuu kuntoilulehtien kansikuvatyttö. MUTTA EI!!??!



Paino putoaa viikossa n. 400-1 000g. eikä se juuri kuvista  tai peilistä näy. Pettymys on aika iso. Tuntuu turhalta. Koko homma pelleilyltä. Silloin, tai viimeistään neljän viikon kuluttua on ihan sama sitten vaikka lopettaa koko painonpudotus ja jatkaa vanhoilla tavoilla, ku "Ei tästä ole mitään hyötyä. Ei tää toimi!"


Aika luonnollista. Pitkäjänteisyys on harvan ihmisen ominaisuuslistan top vitosessa. Mutta. Kun opetellaan uutta elämäntapaa, niin siihen pitkäjänteisyyteen voi oppia. Ja siitä voi jopa nauttia. Se voi tuoda mukanaan upeita asioita. Kun peili tai ylipäätään se kehonkuva ei olekaan se ENSIMMÄINEN asia, vaan odoteltava ja melkeinpä viimeinen. Onkin opeteltava ihan muita asioita ensin. On opeteltava huomioimaan ja arvostamaan itseään eri tavalla. Se on myös armollista.


 Ehkä huonoilla ruokavalinnoilla se elämä onkin keskittynyt siihen ulkonäköön ja peileihin...joita yrittää vältellä.  Ja nyt uusilla elämänhallintatyökaluilla keskittyykin oloonsa, vointiinsa, unen laatuun ja määrään, liikkumisen tuomiin fiiliksiin, omaan vastuuseen itsestään. Omiin kykyihin, mahdollisuuksiin ja vapauteen tehdä MITÄ VAAN. Vaikuttaa kaikkeen.



 Kun huomaa, että minun elämässä MINÄ OLEN se joka on kaiken toiminnan ja ajattelun johtaja.   Minä voin muuttaa kaikkia asioita haluamaani suuntaan.  "No ei sitä nyt kaikkeen voi!!!! Kyllä ympäristö vaikuttaa. On kuule olosuhteita, joihin ei voi vaikuttaa."


Juu juu. Niinhän sitä voisi kuvitella. Mutta ei. Joka asiaan voi vaikuttaa. Ei ehkä aina asioiden kulkuun, mutta SUHTAUTUMISEEN voi.  Kaikki muu on sitä tekosyytä.

Jos kädetön ja jalaton mies opettaa luennoillaan, että "On omalla vastuulla miten ympäristö itseen suhtautuu", niin kyllä se vähän sielua ravistaa.  "Ai että sinun vastuulla...??? Miten toiset sinua tuijottavat tai sinulle puhuvat? Sinunko se on vastuu?"


Ja kyllä, Mikael Andersson on sitä mieltä, että on ihmisen omalla vastuulla, miten ympäristö suhtautuu. Kun tekee mieli keksiä tekosyitä ja valitella oman elämänsä ongelmia, varaan varmasti aikaa katsoa Yle Areenasta dokkarin Mikael Anderssonista. Siinä saa perspektiiviä.

 Jos kädetön kaveri vetää leukoja renkaissa (!!!) ja kädettömyyden lisäksi  jalattomana hyppii trampalla päivittäin sen vuoksi, että olis mahdollisimman hyvässä kunnossa toimimaan itsenäisesti, niin kyllähän se potkii vähän omiin terveisiin raajoihin tsemppiä.


 Joutuu toteamaan omat syyt tekosyiksi.  Antaa myös intoa kaivaa omaa potentiaalia esiin. Jos saisi vaikka promillen tuosta Mikaelin harvinaislaatuisesta asenteesta esiin itsessäänkin. Kai se siellä jossain on syvällä!!?


Laihduttamisessa ja painonhallinnassa on se ilo ja etu, että vaikka olisit kokeillut montakymmentä kertaa eri ruokavalioita ja dieettejä, niin koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä edellinen määritä uutta!


 Meidänkin porukassa on aina ollut jokunen, joka on keskeyttänyt ja jättänyt ryhmän. Kiire tai tympääntyminen. Velvollisuuksien rasittavuus. Erilaisia syitä, miksi homma on alkanut korpeamaan ja keskeyttämisestä on muodostunut hyvä vaihtoehto.

Ruokavalion tai ryhmän lopettaminen ennen tavoitteeseen pääsyä ei kuitenkaan ole mikään sinua määrittävä asia. Voit onnistua jo seuraavana päivänä tai seuraavassa ryhmässä etenemään kohti tavoitetta!



Olet varmasti oppinut edellisistä ruokavalioista jotain uutta itsestäsi ja tavoistasi, joten olet taas askelen edempänä onnistumista. Jos olet keskeyttänyt ruokavalion tai jonkin ryhmän, voit aloittaa uuden taas.

Siitä painon pudotus on hieno juttu. Kukaan ei ole tuomittu kulkemaan ylipainossa. Kenenkään ylimäärä ei ole pysyvää. Siihen voi vaikuttaa itse ja JOSSAIN KOHTAA, JOLLAIN KEINOLLA sen pudottaminen onnistuu, jos itsellä siihen on tahtotila.


Etsi erilaisia keinoja. Itse olen ryhmien kannalla, mutta myös yksilövalmennus tai ihan vaan omia aikojaan ruokavalion viilaaminen voi olla täysin sinulle sopiva keino!


Tällähetkellä TVssä mainostetaan  isolla kampanjalla Keventäjät-valmennusta. Se on jo todella kauan Suomessa toiminut vaihtoehto, jolla osa on päässyt hyviin tuloksiin.  Varmaan ihan jokaiselle tuttu on myös FitFarm.  Optimal Performance on hyvin julkisuutta saanut painonhallintaan, terveisiin valintoihin ja lihaskasvuun innostava yritys. Kiloklubi on netissä toimiva painonhallintapalvelu ja näitä netistä löytyy paljon lisää. Personal Trainereita ja painonhallintapalveluita on enemmän, kuin suomeen saapuvia maahanmuuttajia ja kreikkaan siirtyviä rahavaroja yhteensä. Etsi itsellesi sopivin.


Jos olet kokeillut ruokavalioita ja ryhmiä, etkä vielä ole löytänyt itsellesi sopivaa ja toimivaa, niin sukella rohkeasti harrastuksen pariin ja etsi itsellesi sopiva! Jokainen on lukenut,  ja varmasti myös netistä ja tv:stä katsellut, onnistumistarinoita. Kuka tahansa voi onnistua. Kun se sopiva tahtotila ja oikeat keinot juuri sinulle naksahtavat kohdalleen, se on menoa.


Toivotonta tapausta ei ole olemassakaan. Voi olla takana kymmeniä maaliin päätymättömiä aloituksia, mutta se ei määritä sinun seuraavaa onnistumistasi! Se seuraava voi olla napakymppi.



Jos tuntuu, ettei kroppa ole omassa painossaan tuttu ja joudut välttelemään peilejä tai ainakin mallaamaan kovasti, jotta olisit tyytyväinen näkemääsi, niin lähde kokeilemaan painonhallinnan harrastamista.  Se vie kropasta ylimääräistä rasvakudosta pois, mutta samalla se tuo elämään paljon, paljon muutakin sisältöä ja oppia itsestä.




Villikissojen eräs villeimmistä lauloi viime viikolla tsemppejä toiselle. Toistan samat Kuningasidean sanat tähän:

Hei sisko älä luovuta vielä!
 Me ollaan vihdoin oikeella tiellä.  
Matka on pitkä ja kivinen, mutta älä pelkää!
 Mä otan sut vaikka reppuselkään. 


Kuvat ovat taas Villikissojen lautasilta ja vartaloilta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti