maanantai 9. tammikuuta 2017

Tee testi ja onnistu!

Jos vuoden alku houkuttaa tarttumaan terveellisempiin elämäntapoihin, testaa itsesi. (alempana tekstissä linkit testeihin)


Voit saada hirveästi tsemppiä elämäntaparemonttiin valmennuksista ja ruokavalioista, mutta todellisen työn teet Sinä itse ja sen vuoksi on hyvä tuntea tarkemmin tyyppi, kenen kanssa olet tekemisissä.


Onnistuminen on ihan yhtä mahdollista yksin, ryhmässä tai valmentajan opeilla, mutta kaikissa pätee sama homma: SINÄ olet muutoksen kohde ja SINÄ olet tekijä. Siispä tutustuminen SINUUN on ykkösasia. Silloin onnistut siinä, mihin haluat päästä, mikä on sinulle tärkeää.



  1. PERSOONA
  2. TUNTEET
  3. HAAVEET
Kun nuo kolme asiaa ovat hanskassa, voit käyttää kaiken tahdonvoimasi luonnollisella tavalla tavoitteidesi saavuttamiseksi.



Sen lisäksi, että testien tekeminen on hauskaa ja virkistävää, on tuloksiin perehtyminen mielenkiintoista. On hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään millainen ja kuka minä olen tänään. Mistä haaveilen, mikä tuottaa minulle iloa?



Nämä testit ovat hauska välipala arjessa. Samalla ne voivat olla tsemppaava työkalu kohti uusia seikkailuja. 

Varaa kupponen kuumaa ja rauhallinen hetki omaa aikaa. Tutustu siihen ainoaan ihmiseen, joka voi tehdä sinun elämästäsi täyteläisen seikkailun, tai vastaavasti marmattavan raahautumisriitin. Mikään itsen ulkopuolinen ei vaikuta elämässämme vallitsevaan onneen. Tyytyväisyys ja onni rakennetaan ja houkutellaan esiin itse. Onnellisuus on vain ja ainoastaan oma VALINTA.


Valittamiseen, epäkohtien bongailuun ja tyytymättömyyteen kykenee jokainen. Se on helppoa, yksinkertaisen puuhaa. Tyytyväisyys ja onni vaatii jo vähän ajattelua. 



Itsetuntemusta, elämäntaparemonttia ja ajattelua virkistämään siis:

  1. PERSOONA-testi: 
     Persoonallisuustesti
  2. TUNTEET- testi: 

  1. HAAVEET-peli: 


 Anna-lehden artikkelissa sanotaan: "Pilvilinnojen rakentelu ja taivaanrannan maalailu ovat terveen mielen leikkiä. Ja jos niin haluaa, ovat ne ensimmäinen askel muutokseen."
-lue koko artikkeli tästä: Haaveilu.

"Mutta eikö olisi paljon helpompi tarttua elämäntaparemonttiin ammattitaitoisessa valmennuksessa ja maksaa siitä, niin motivaatiota olisi enemmän?" Kyllä. Se on yksi vaihtoehto. Ihan hyvä tie.  



Mutta kolme mukavaa askelta kannattaa ottaa haltuun joka tapauksessa: Persoona, tunteet ja haaveet. 
Tahdonvoimaa on helpompi käyttää, kun tietää minkälaisen persoonan kanssa on tekemisissä ja mistä tyyppi haaveilee. (testien tulokset kannattaa laittaa ehkä talteen. Joskus voi sitten sopivalla hetkellä, ehkä vuosien päästä, tarkastaa onko mahdollisesti kasvua tapahtunut.)


Anna palaa ja roihuta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti