Toinen viikko dieettiä on vierähtänty ja nyt starttaa kolmas. Viikossa painonmuutosta on tapahtunut -0,5 kg. Oikea suunta, sopiva tahti.
Sanomalehti Keskisuomalaisessa (www.ksml.fi/) käsitellään tänään maanantaina tiede-osiossa, sivulla 17 lihavuutta. Ursula Lehtivuoren kirjoittamassa artikkelissa on haastateltu Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta Eriika Savontausta.  Lihavuutta energiatasapainon säätelyn näkökulmasta tutkiva Savontaus kertoo, että jatkuva nälkä ja herkkuhimo voi kertoa kroonisesta stressistä. Stressiin reagoiva välittäjäaine kortisoli lisää herkkujen halua. Kuulostaa pätevältä ja motivoi myös kuulostelemaan omaa elämää. Onko omassa elämässä stressitekijöitä, joita hallitsemalla voisi myös pitää painoa kurissa tai ainakin vähentää turhien huttujen himoa.
 Samalla sivulla sama toimittaja on haastatellut myös lihavuutta pitkään tutkinutta professori Aila Rissasta Helsingin yliopistosta.Rissanen kertoo, että elimistö kehittää suojamekanismin laihtumista vastaan. RASITTAVAA!!! (mutta ymmärrettävää; elimistö haluaa turvata henkiinjäämisen nälänhädän hetkellä). 
 
Kun ihminen laihduttaa, hänen energiankulutuksensa vähenee. Kun hän lopettaa laihduttamisen, energian kulutus jää edelleen pieneksi, elimistö jättäytyy säästöliekille ja lihominen alkaa taas. Rissasen mukaan helposti lihova ihminen kuluttaa siis vähän energiaa ja laihtuessaan menettää rasvatonta kudosta enemmän kuin sellainen, joka ei liho yhtä helposti.
Liikunnalla pystytään kasvttamaan rasvatonta kudosta, eli lihasta. Rissanen kannustaa liikuntaan painonhallinnan vuoksi ja mainitsee, että hyvän lihaskunnon omaava ihminen säilyttää toimintakykynsä iäkkäänäkin. Rissanen kehottaa lisäämään liikuntaa ja siivoamaan makeat höttöruoat pois ruokavaliosta. Tällöin turhien kalorien ja hiilihydraattien määrä vähenee luonnostaan. 
 
Mitä uutta tämä on? Ei mitään. Tämä kaikki on tuttua tietoa. Käytäntöön siirrettynä se on ehkä hieman hankalaa tämän päivän tarjonnan edessä. Tarjolla on niin paljon, niin huttua, niin helposti, niin nopeasti. Mutta tämäkin on vain opettelu- ja tapakysymys. Terveellistä, ravinteikasta ja kunnollista on tarjolla yhtä helposti. Niitä valintoja tässä ollaan pitkin aikaa opeteltu. Tekemään, valitsemaan ja nauttimaan hyvistä, tuoreista ja ravinteikkaista aterioista ja välipaloista.
Dieetti on kuitenkin vielä eri asia, kuin jatkuvat, arkipäivän hyvät valinnat. Dieetissä hyviä valintoja karsitaan vielä paremmiksi ja vielä vähemmälle. Oma kokemukseni kahden viikon jäljiltä on se, että dieetillä on mietittävä ruokailut entistä herkullisemmaksi ja nautinnollisemmaksi. Tai ei niitä tarvitse miettiä, ne ovat sitä.
Ohittamatta näin käy, kun mitään ylimääräistä naposteltavaa tai epähuomiossa napattua palasta ei salli itselleen. Silloin se varsinainen ruokailu tai välipala kohoaa merkittäväksi ja ihanaksi herkuksi. Oma ajatukseni on myös se, että nälkää tulee dieetin aikana sietää. Tai ei taaskaan nälkää sanan varsinaisessa merkityksessä.. vaan tunnetta, ettei ole ahtanut mahaansa täyteen.

Itse pidän ruoan mausta ja syömisestä niin paljon, että hyvin mieluusti söisin aina enemmän, kuin olisi tarvis. Maku houkuttaa eikä vatsalaukun tilavuutta, saati elimistön tarpeita tule siinä vaiheessa kuunneltua riittävästi. Myös tapa syödä reilulla kauhalla on juurtunut.
Siksi joudun tolkuttamaan itselleni tässä dieetillä, että ateria on valittu ja syöty ja sitten ei muuta. Dieetillä joudun fanittamaan ”nälkää”, koska omat ruoka-annoskoot normaalisti ovat kokooni ja energiankulutukseeni nähden suuria. Tolkutan itselleni, että dieetin aikana tarkoitus ei ole aterian jäljiltä olla ”vankka, ahdettu ja tukevan jämäkkä”. On hyväksyttävä, että olo on kevyt, suorastaan ”nälkäinen”.
Sama tilanne tulee eteen silloin, kun leivon lissahtaneen mokkapalalevyllisen tyttären lentopalloturnauksen kahvioon. Edellisestä ateriasta on kulunut pari tuntia, mutta seuraavaan on vielä matkaa tunti-pari. Silloin ne mokkapalakuorrutteen jämät kulhossa tuntuvat melko houkuttelevilta. Olo on kevyt ja no...jos ei nälkäinen, niin kuitenkin melko odottava. Mikään elimistössä ei kerro, että en halua nuolla tuota mokkapalakuorrutetta. Mahassa tai päässä ei tunnu täydeltä..ei välttämättä edes ravitulta. Tuntuu pieni "nälkä" ja hinku mehevään suklaiseen herkkuun.

Silloin on vaan muistettava, että dieetillä olo on ”nälkäinen”. Haluamista tapahtuu, mutta siihen ei pidä vastata. Normaalioloissa söisin jo siinä vaiheessa ananasrahkaa tai vaikka siivun ruisleipää. Ihan vaan varulta, etten ala nuolla sitä kuorrutetta kulhosta. Dieetillä pitää ajatella, että tunnin päästä syön aterian. Nyt en ota mitään.
Siksi pidän dieettiä ihmiskokeena ja epänormaalina tilana. Normaalioloissa syön melko reippaasti ja tartun myös toisinaan pieneen palaan huttua. Runsaan liikunnan avulla se on mahdollista ja paino pysyy paikallaan, mutta ei putoa. Dieetin tarkoitus on tikistää energiansaanti niin pienelle, että rasvakudos pienenee ja paino laskee.
Siksi tämän viikon missio on muistaa, että kevyt ja ”nälkäinen” olo kuuluu tähän ihmiskokeeseen. Ei tule olla huolissaan siitä, ettei ole jämäkkä ja topattu olo ruokailun jälkeen. Eikä sitä ähdettyä oloa olla hankkimassa myöskään satunnaisilla herkuilla, vaikka niitä intoutuu itse leipomaan. Porkkana silloin tällöin pahimpaan puremisen hinkuun on kuitenkin ihan hyvä asia. Mutta niitäkään ei pidä määrättömästi popsia.
Kun tuo missio keveydestä ja jaksamisesta iskostuu päähän, tulee myös se rauhallinen ja hyvä olo. ”En minä tarvii, minä pärjään tällä ja voin hyvin”..silloin se hiippailee se hyvä olo, voittaja-olo!