Joillekin ihmisille sopii armoton kuri, tiukka tavoitteiden
asettelu ja päämääriin pyrkiminen. Vähintäänkin he nauttivat itsensä
likoon laittamisesta joka solullaan. Toiset taas kelluvat mielummin
ilman tavoitteita, eläen hetkessä.
Kultainen keskitie on yksi vaihtoehto. Sekin sopii monelle. Sopivasti haasteita ja itsensä innostamista, mutta myös sallivuutta mukava määrä. Pientä paheellisuutta mausteena. Toisinaan on ihana heittäytyä telkkarin ääreen katselemaan Housea ja rentoutua kuin virtaviivainen valas. Ja silloin se iskee..mieliteko makeaan! Kyllä! Vaikka olisi tankannut verenkiertoonsa viestin aivoille siitä, että nyt kehossa on ravintoaineita, energiaa ja hivenaineita sopivat määrät, niin silti..silti mieliteko nasahtaa päälle. Eikä viitsisi millään lähteä siitä lepotilasta ulkorappusille hapenhaukkuuseen. Valaatkin voivat välillä upota nukkumaan meren syvyyksiin pariksikin tuntia rasvakerroksen ja lihaksiin sitoutuneen hapen turvin.
Silloin oma ratkaisuni on TIKKARI! Sen voin huoletta ottaa, mutta jääköön sitten siihen. Miksi? Realiteetit ovat raakoja: pussillinen pehmeitä irtokarkkeja uppoaa rivakkaan tahtiin suuhun tarvittaessa ja tarvitsemattakin. Valmiit karkkipussit ovat n.300 g:n painoisia. Siinä tulee syötyä puhdasta huttua päivän energiasuosituksen verran!
Mutta TIKKARI. Rauhassa ja antaumuksella imeskellessä ja nuoleskellessa ajatus lepää ja suu maistaa makeuden, mutta määrä ei ole kummoinen. Myös sallimisen tunne on mellevä. Itselläni järkähtämättömyys toimii vain ja ainoastaan yhdellä elämän osa-alueella ja sitä osaa en toivoisi enää kovin hanakasti haastettavan. (Se sijaitsee rintakehän vasemmalla puolella ja murskautuessaan aiheuttaa välitöntä ja suunnatonta kipua ja lisäksi pitkäaikaisvaikutuksia voi löytyä useitakin. Sillat sortuu, muurit murtuu, puoliso pettää...mutta onneksi hartia ei petä koskaan!) Oli asia mikä tahansa...harrastus, tunne, ihmissuhde, ruoka-aine, tehtävä tms. niin ihmismieli alkaa paisutella sitä tahtomattaan, jos siihen lyödään kielletty leima. Joten keskitien kulkijalle tikkari on sopiva sallimus!
En ole koskaan niittänyt mainittavia meriittejä keittiötaidoistani. En ole juurikaan välittänyt ruoanlaitosta. Olen tehnyt makaroonilaatikkoa, perunamuussia, jänispaistia ja jauhelihakastiketta siksi, koska ihminen sitä ravinnokseen tarvitsee ja sen vuoksi, että minulla ei ole vara palkata kokkia. Ihmettelin aikaisemmin suu ammollaan aikakauslehtien ruokaohjeiden otsikoita: " Viikonloppuna on aikaa viihtyä keittiössä ja valmistaa ruokaa pitkän kaavan mukaan". MITÄ!!???!?! Viikonloppu keittiössä!!??!?! Kuka näitä juttuja kehittää? Mitä ihmeen huttua tämä nyt on? Kuka siellä keittiössä oikein haluaa olla!? Mielestäni viikonloppu kuului viettää kaikkialla muualla paitsi keittiössä.
Mutta ravinteikkaan ruoan ja sen valmistusta opettaneen kotikokin ansiosta nykyään suorastaan rakastan ruoanlaittoa ja ymmärrän erittäin hyvin sen, että keittiössä on ihana viihtyä viikonloppuna! Kasvisten pilkkominen, kypsymisjärjestyksen miettiminen, eri makujen yhdistäminen, valkosipulin murskaaminen veitsenkärjellä...se TUNTUU mukavalle ja aiheuttaa usein palkitsevia onnistumisen tunteita. Osansa ruoanlaitosta tykkäämiseeni on myös lahjaksi saamallani loistavalla veitsellä. Laji kuin laji, hyvät välineet edesauttavat onnistumaan. Tänään tein kaalilaatikkoa. Paistijauhelihasta proteiinia, kaalista C-,A- ja K-vitamiinia, kaliumia ja kalsiumia, sipulista flavonoideja, C-vitamiinia ja hurmaavaa makua...
Ainekset pöytään ja pilkkomaan. Minua ystävällisesti ja sitkeästi sparranneelta kotikokilta olen oppinut niitä perusasioita, jotka tekevät ruoanlaitosta hauskaa ja joiden ansioista usein onnistuu. Yksi asia on ennakointi. Tarvittavat ainekset esille, hetken ajattelutyötä pilkkomis- ja kypsymisjärjestyksestä ja sitten töihin.
Riisi kiehumaan, sipulit(laitoin jauhelihaan 3 valkosipulinkynttä vastoin ohjeita, koska valkosipuli on herkullista) ja kaali suikaleiksi ja pannulle voihin.. jauheliha paistumaan. Nämä sekaisin. Joukkoon maitoa, siirappia, valkopippuria. 175 astetta ja tunti uunissa.
Edullista, murskaavan herkullista ja kiitollista valmistaa!
Ja lopuksi roikkumahailuun. Ongelmakohtani on maha. Semminkin, että minut on kasvatettu pikkutytöstä asti tykkäämään itsestäni, pidän mahaa vartalonkohtana, johon haluan parempaa toimivuutta ja muotoa. Koska teen työkseni päivittäin useita kohtuullisia tai vahvasti haastavia liikuntasuorituksia ja syön mielestäni ravinteikasta ruokaa melko sopivin annoksin ja unenmääräkin on mukava, pitäisi perusasioiden olla kunnossa ja kehon sopusuhtaisessa muodossa. Silti vatsa on alue, johon on kertynyt ylimääräistä pehmikettä tarpeettomasti. Jouduinkin miettimään realistisen raadollisesti uusimmassa Fit-lehdessä (http://www.fit.fi/ ) ansiokkaasti kommentoineen muusikon, Elastisen( http://www.rahina.com/) loistavaa lausetta: "Six-pack tehdään keittiössä."
Jouduin tarkastelemaan raadollisesti sitä, miksi runsaasta liikunnasta ja ravinteikkaasta ruokavaliosta huolimatta vatsan ja lantion alueella on tarpeettomasti ylimääräistä läskiä. Ja vastaus löytyi viikonloppuna automatkalta. Valitsin muutaman tunnin automatkalla huoltoasemalta kahvin ja ruisleivän suolamuikuilla. Otin sivukäteen vielä pussillisen lakuja virkistämään mieltä.
Kaverin kanssa tyhjättiin pussi puoliksi ja jäin tarkkailemaan pussin merkintöjä. Paino 350g. Energiaa reilut 340 kcal/100g.. Luultavasti minä rohmusin pussista yli puolet ja äkkiä laskien olin temponut turhaa huttua siis melkein kolmasosan ikäiseni ja kokoiseni ja aktiviteetiltaan kaltaiseni energiankulutuksesta.
Ja tuliko syötyö muuta. Tuli. Mutta. Hutuinta ja ehdottomasti raskainta ja ehdottomasti haitallisinta elimistölle oli tuo automatkan lakupussi! Kertyvätkö minun ylimääräiset pehmikkeeni vatsaan ja lantiolle lakuista ja karkeista? KYLLÄ!! Sieltä ne kertyvät. Tuoksuvaisista, värikkäistä ja makeista palleroista, hiilihydraateista.
"Elimistön kyky varastoida hiilihydraatteja sekä maksaan että lihaksiin on erittäin rajallinen. Kun sekä maksan että lihasten glykogeenivarastot ovat täynnä, ylimääräiset hiilihydraatit päätyvät rasvakudokseen. Hiilihydraatti nostaa myös verensokeria huimasti. Verensokerin tasaamiseksi haima joutuu erittämään vereen insuliinihormonia. Ongelmana on, että insuliini on alun perin ns.varastointihormoni, jonka tehtävänä on varastoida ylimääräiset hiilihydraatit rasvakudoksiin mahdollisen nälkiintymisen varalta. Niinpä insuliini, joka erittyy verenkiertoon tasaamaan verensokeria, edistää samalla rasvan varastoitumista ihmisen kehoon. Kohonneet insuliiniarvot eivät ainoastaan käske elimistöä muuttamaan hiilihydraatteja rasvaksi ja varastoimaan niitä, vaan ne myös kieltävät rasvakudoksia vapauttamasta varastoitua rasvaa. Ylimääräiset hiilihydraatit eivät ainoastaan lihota, vaan myös varmistavat, että ihminen pysyy lihavana." (Barry Sears, Otava, 1998)
Pidän kultaisesta keskitiestä ja tiedän, että proteiinit ovat hyväksi, mutta sallin myös hiilihydraatteja sopivassa määrin ja hyvälaatuisina käyttööni. Mutta joka kerta, kun sallin itselleni lakupussin automatkan piristeeksi tai valas oloni seuraksi Housea tuijottaessani, sallin myös mellevän pehmeän kerroksen vatsa-lantioseudulleni. Jos syö aterioilla kohtuullisen ravinteikkaasti ja kehoa hellien, niin siitä ei kannta "palkita itseään" ravintoarvottomalla hutulla.
Vastaus on :TIKKARI!!! Minä en kiellä järkähtämättömästi itseltäni karkkeja, koska olen järkähtämätön vain yhdessä asiassa. Minun tulee vain vaihtaa "kaada kurkkuun kilokaupalla karamelleja" -käytäntö "nuolen ja imeskelen pitkään ja rauhassa, sitten vasta nielaisen"-käytäntöön.
Tähän loppuun vielä ne mahakuvat, jotka lupasin. Vertailemme sitten myöhemmin, onko tulosta tikkarilla tullut. Vaikka halusin olla realistinen ja totuudenmukainen, niin ei..se oli jo liian itseinhorealistista puuhaa, joten kuvissa olen vetänyt mahaa sisään kaikin keinoin, litistäen puristanut käsilläni mahaa kasaan, vaikka keräilin sitä muka nyrkkiini.. ja yritän näyttää mahdollisimman hyvälle...totuus kirpaisi liikaa, ei sitä vaan pystynyt tähän laittamaan!!!!!! Anteeksi turhamaisuuteni, mutta minä olen kuitenkin sen verran minkki!
Kultainen keskitie on yksi vaihtoehto. Sekin sopii monelle. Sopivasti haasteita ja itsensä innostamista, mutta myös sallivuutta mukava määrä. Pientä paheellisuutta mausteena. Toisinaan on ihana heittäytyä telkkarin ääreen katselemaan Housea ja rentoutua kuin virtaviivainen valas. Ja silloin se iskee..mieliteko makeaan! Kyllä! Vaikka olisi tankannut verenkiertoonsa viestin aivoille siitä, että nyt kehossa on ravintoaineita, energiaa ja hivenaineita sopivat määrät, niin silti..silti mieliteko nasahtaa päälle. Eikä viitsisi millään lähteä siitä lepotilasta ulkorappusille hapenhaukkuuseen. Valaatkin voivat välillä upota nukkumaan meren syvyyksiin pariksikin tuntia rasvakerroksen ja lihaksiin sitoutuneen hapen turvin.
Silloin oma ratkaisuni on TIKKARI! Sen voin huoletta ottaa, mutta jääköön sitten siihen. Miksi? Realiteetit ovat raakoja: pussillinen pehmeitä irtokarkkeja uppoaa rivakkaan tahtiin suuhun tarvittaessa ja tarvitsemattakin. Valmiit karkkipussit ovat n.300 g:n painoisia. Siinä tulee syötyä puhdasta huttua päivän energiasuosituksen verran!
Mutta TIKKARI. Rauhassa ja antaumuksella imeskellessä ja nuoleskellessa ajatus lepää ja suu maistaa makeuden, mutta määrä ei ole kummoinen. Myös sallimisen tunne on mellevä. Itselläni järkähtämättömyys toimii vain ja ainoastaan yhdellä elämän osa-alueella ja sitä osaa en toivoisi enää kovin hanakasti haastettavan. (Se sijaitsee rintakehän vasemmalla puolella ja murskautuessaan aiheuttaa välitöntä ja suunnatonta kipua ja lisäksi pitkäaikaisvaikutuksia voi löytyä useitakin. Sillat sortuu, muurit murtuu, puoliso pettää...mutta onneksi hartia ei petä koskaan!) Oli asia mikä tahansa...harrastus, tunne, ihmissuhde, ruoka-aine, tehtävä tms. niin ihmismieli alkaa paisutella sitä tahtomattaan, jos siihen lyödään kielletty leima. Joten keskitien kulkijalle tikkari on sopiva sallimus!
En ole koskaan niittänyt mainittavia meriittejä keittiötaidoistani. En ole juurikaan välittänyt ruoanlaitosta. Olen tehnyt makaroonilaatikkoa, perunamuussia, jänispaistia ja jauhelihakastiketta siksi, koska ihminen sitä ravinnokseen tarvitsee ja sen vuoksi, että minulla ei ole vara palkata kokkia. Ihmettelin aikaisemmin suu ammollaan aikakauslehtien ruokaohjeiden otsikoita: " Viikonloppuna on aikaa viihtyä keittiössä ja valmistaa ruokaa pitkän kaavan mukaan". MITÄ!!???!?! Viikonloppu keittiössä!!??!?! Kuka näitä juttuja kehittää? Mitä ihmeen huttua tämä nyt on? Kuka siellä keittiössä oikein haluaa olla!? Mielestäni viikonloppu kuului viettää kaikkialla muualla paitsi keittiössä.
Mutta ravinteikkaan ruoan ja sen valmistusta opettaneen kotikokin ansiosta nykyään suorastaan rakastan ruoanlaittoa ja ymmärrän erittäin hyvin sen, että keittiössä on ihana viihtyä viikonloppuna! Kasvisten pilkkominen, kypsymisjärjestyksen miettiminen, eri makujen yhdistäminen, valkosipulin murskaaminen veitsenkärjellä...se TUNTUU mukavalle ja aiheuttaa usein palkitsevia onnistumisen tunteita. Osansa ruoanlaitosta tykkäämiseeni on myös lahjaksi saamallani loistavalla veitsellä. Laji kuin laji, hyvät välineet edesauttavat onnistumaan. Tänään tein kaalilaatikkoa. Paistijauhelihasta proteiinia, kaalista C-,A- ja K-vitamiinia, kaliumia ja kalsiumia, sipulista flavonoideja, C-vitamiinia ja hurmaavaa makua...
Ainekset pöytään ja pilkkomaan. Minua ystävällisesti ja sitkeästi sparranneelta kotikokilta olen oppinut niitä perusasioita, jotka tekevät ruoanlaitosta hauskaa ja joiden ansioista usein onnistuu. Yksi asia on ennakointi. Tarvittavat ainekset esille, hetken ajattelutyötä pilkkomis- ja kypsymisjärjestyksestä ja sitten töihin.
Riisi kiehumaan, sipulit(laitoin jauhelihaan 3 valkosipulinkynttä vastoin ohjeita, koska valkosipuli on herkullista) ja kaali suikaleiksi ja pannulle voihin.. jauheliha paistumaan. Nämä sekaisin. Joukkoon maitoa, siirappia, valkopippuria. 175 astetta ja tunti uunissa.
Edullista, murskaavan herkullista ja kiitollista valmistaa!
Ja lopuksi roikkumahailuun. Ongelmakohtani on maha. Semminkin, että minut on kasvatettu pikkutytöstä asti tykkäämään itsestäni, pidän mahaa vartalonkohtana, johon haluan parempaa toimivuutta ja muotoa. Koska teen työkseni päivittäin useita kohtuullisia tai vahvasti haastavia liikuntasuorituksia ja syön mielestäni ravinteikasta ruokaa melko sopivin annoksin ja unenmääräkin on mukava, pitäisi perusasioiden olla kunnossa ja kehon sopusuhtaisessa muodossa. Silti vatsa on alue, johon on kertynyt ylimääräistä pehmikettä tarpeettomasti. Jouduinkin miettimään realistisen raadollisesti uusimmassa Fit-lehdessä (http://www.fit.fi/ ) ansiokkaasti kommentoineen muusikon, Elastisen( http://www.rahina.com/) loistavaa lausetta: "Six-pack tehdään keittiössä."
Jouduin tarkastelemaan raadollisesti sitä, miksi runsaasta liikunnasta ja ravinteikkaasta ruokavaliosta huolimatta vatsan ja lantion alueella on tarpeettomasti ylimääräistä läskiä. Ja vastaus löytyi viikonloppuna automatkalta. Valitsin muutaman tunnin automatkalla huoltoasemalta kahvin ja ruisleivän suolamuikuilla. Otin sivukäteen vielä pussillisen lakuja virkistämään mieltä.
Kaverin kanssa tyhjättiin pussi puoliksi ja jäin tarkkailemaan pussin merkintöjä. Paino 350g. Energiaa reilut 340 kcal/100g.. Luultavasti minä rohmusin pussista yli puolet ja äkkiä laskien olin temponut turhaa huttua siis melkein kolmasosan ikäiseni ja kokoiseni ja aktiviteetiltaan kaltaiseni energiankulutuksesta.
Ja tuliko syötyö muuta. Tuli. Mutta. Hutuinta ja ehdottomasti raskainta ja ehdottomasti haitallisinta elimistölle oli tuo automatkan lakupussi! Kertyvätkö minun ylimääräiset pehmikkeeni vatsaan ja lantiolle lakuista ja karkeista? KYLLÄ!! Sieltä ne kertyvät. Tuoksuvaisista, värikkäistä ja makeista palleroista, hiilihydraateista.
"Elimistön kyky varastoida hiilihydraatteja sekä maksaan että lihaksiin on erittäin rajallinen. Kun sekä maksan että lihasten glykogeenivarastot ovat täynnä, ylimääräiset hiilihydraatit päätyvät rasvakudokseen. Hiilihydraatti nostaa myös verensokeria huimasti. Verensokerin tasaamiseksi haima joutuu erittämään vereen insuliinihormonia. Ongelmana on, että insuliini on alun perin ns.varastointihormoni, jonka tehtävänä on varastoida ylimääräiset hiilihydraatit rasvakudoksiin mahdollisen nälkiintymisen varalta. Niinpä insuliini, joka erittyy verenkiertoon tasaamaan verensokeria, edistää samalla rasvan varastoitumista ihmisen kehoon. Kohonneet insuliiniarvot eivät ainoastaan käske elimistöä muuttamaan hiilihydraatteja rasvaksi ja varastoimaan niitä, vaan ne myös kieltävät rasvakudoksia vapauttamasta varastoitua rasvaa. Ylimääräiset hiilihydraatit eivät ainoastaan lihota, vaan myös varmistavat, että ihminen pysyy lihavana." (Barry Sears, Otava, 1998)
Pidän kultaisesta keskitiestä ja tiedän, että proteiinit ovat hyväksi, mutta sallin myös hiilihydraatteja sopivassa määrin ja hyvälaatuisina käyttööni. Mutta joka kerta, kun sallin itselleni lakupussin automatkan piristeeksi tai valas oloni seuraksi Housea tuijottaessani, sallin myös mellevän pehmeän kerroksen vatsa-lantioseudulleni. Jos syö aterioilla kohtuullisen ravinteikkaasti ja kehoa hellien, niin siitä ei kannta "palkita itseään" ravintoarvottomalla hutulla.
Vastaus on :TIKKARI!!! Minä en kiellä järkähtämättömästi itseltäni karkkeja, koska olen järkähtämätön vain yhdessä asiassa. Minun tulee vain vaihtaa "kaada kurkkuun kilokaupalla karamelleja" -käytäntö "nuolen ja imeskelen pitkään ja rauhassa, sitten vasta nielaisen"-käytäntöön.
Tähän loppuun vielä ne mahakuvat, jotka lupasin. Vertailemme sitten myöhemmin, onko tulosta tikkarilla tullut. Vaikka halusin olla realistinen ja totuudenmukainen, niin ei..se oli jo liian itseinhorealistista puuhaa, joten kuvissa olen vetänyt mahaa sisään kaikin keinoin, litistäen puristanut käsilläni mahaa kasaan, vaikka keräilin sitä muka nyrkkiini.. ja yritän näyttää mahdollisimman hyvälle...totuus kirpaisi liikaa, ei sitä vaan pystynyt tähän laittamaan!!!!!! Anteeksi turhamaisuuteni, mutta minä olen kuitenkin sen verran minkki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti