maanantai 11. helmikuuta 2013

Halu, haluamisen haluaminen, pikaruokaa ja nenäkannu.

25. lokakuu 2012


Eilen kentällä harras Lanneveden osasto aprikoi kanssani liikunnan laajakantoisuutta. Miten meditatiivinen ja sielullinen toiminto tuo raskas peuhaaminen onkaan.  Mieltä rauhoittava, innostava, rentouttava, piristävä, uutta synnyttävä ja onnellistava.
Taas päästiin lopputulemaan, jossa psykofyysissosiaalisemotionaalista hyvinvointia ajatellen liikunta ja seksi ovat kaksi hyvin samankaltaista, kokonaisvaltaista hyvinvointia rakentavaa ja lisäävää osasta. Välttämätöntä ja tasavahvaa, toisiaan tukevaa ja lisäävää ainesosaa ihmisen perustoiminnoissa.


Myös halu ja intohimo liittyvät vahvasti molempiin. Vaikka Eva Sanner
(
http://www.evasanner.se/)kirjoittaakin seksistä, voidaan hänen tuomiaan asioita tarkastella myös liikunnan vinkkelistä. Hyvinvoinnin.
Monelle seksi on itsestään selvä ja ehdoton hyvänolon lähde, josta ei suostuisi luopumaan millään. Samankaltaista tärkeyttä liittyy liikuntaan. Molempien haluaminen lisää  harrastamista ja toisinpäin:harrastaminen lisää haluamista.
Hyvä oravanpyörä tämäkin.

Mutta, entä jos halu on kateissa? Eva Sanner antaa avaimia seksin osalta tähän.
Liikunnan kannalta voidaan miettiä ihan samoilla avaimilla. Hyvinvoinnin kannalta haluttomuus on surullista. Jotta ei tarvitsisi surra mokomaa, voi lähteä miettimään asiaa ja saada nopeita ja halukkaita ratkaisuja aikaan. Ensimmäisenä voisi herätellä pohdittavaksi rehellisesti sen, että
  • HALUANKO  OIKEASTAAN NYKYISTÄ SUUREMPIA HALUJA?
Lähdetään siitä oletuksesta, että liikunnan halu on vähän kateissa...tai ainakin hyviä syitä löytyy liikaa, joiden vuoksi liikunnan määrä on jäänyt liian vähäiseksi. Jos vastaus on se, että haluan lisempää haluja ,niin pohdittavaksi tulee seuraavana:
  • MIKÄ MINUA ESTÄÄ HALUAMASTA?
Myös tämä on oivallinen ajatus käyttää mielessä:
  • MITÄ MENETTÄISIN SILLÄ, JOS HALUAISIN ENEMMÄN? (vapauden,riemun, riippumattomuuden, ilon, vallan, aseman, apaattisuuden...)
Ehkä noita kolmea asiaa läpi käymällä löytyy syitä joihin voi sitten löytää oivallisia ratkaisuja. Ehkä ratkaisuista kasvaakin halu haluta enemmän. Ja näin temmellyksestä tuleekin aktiivinen ja alituiseen toistuva elämäntapa.

Monelle ihmiselle ajankäyttö on iso ongelma. Tuntuu, että ei vain ole riittävästi aikaa haluamiselle ja noille elämän parhaille ja ainoille tärkeille asioille. Harrastus ja mikä tahansa itsensä ilmaiseminen...taiteen, kulttuurin, työn, harrastuksen, ajattelun, meditoinnin  ym. avulla on hieno asia. (kukin valitkoon sen oman tärkeimpänsä)


Puhun itse liikunnan ja seksi puolesta, koska ne ovat mielestäni perustavaalaatua ykkösasiat  elämässä.  Liikunnassa & seksissä tulee ne kaikki hyvät asiat niin mahtavassa paketissa. Fyysinen suoritus ennaltaehkäisee, hoitaa ja kuntouttaa sairauksissa, rasva- ja lihaskudoksen suhde hyvinvoinnin ja toimivan elimistön kannalta optimoituu, aineenvaihdunnalliset tekijät parantavat ja korjaavat oloa & muotoa.

Myllääminen lisää mielihyvähormonien, esimerkiksi endorfiinien, tuotantoa tai pitoisuutta.  Peuhaaminen muuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, esimerkiksi noradrenaliinin, dopamiinin ja serotoniinin, pitoisuuksia niin, että mieliala paranee.
On myös tutkittu, että nujakoinnin jälkeen ne  aivoalueet toimivat erityisen aktiivisesti, missä aistitaan hyvän olon tunnetta. Lisäksi on esitetty, että psykologiset mekanismit, kuten esimerkiksi minäkuvan tai itsearvostuksen muuttuminen, selittävät kisailun ja mönkimisen tuottamaa hyvinvointia. On myös mahdollista, että vilistelyn  tuottamat fysiologiset vasteet, esimerkiksi stressihormonipitoisuuksien nousu myllertämisen aikana, sopeuttavat ja muokkaavat elimistöä stressin kokemiselle ja muodostavat tällä tavoin yhteyden hyvän olon tunteelle.

Liikuntaan ja seksiin siis pätee paljon samoja lainalaisuuksia. Eva Sanner kirjoittaa kappaleen, jossa on hyvää ajatusta molempiin. (Iloa ja intohimoa s.89)
"Muistaakseni Maj Frant väitti parhaaksi esileikiksi sitä,  kun mies pyyhkii keittiönkaapin ovet ja vie roskat. Lisäisin vielä sen, että mies esittää naiselle kohteliaisuuden. Vastaavasti miehen mielestä ehkä parasta esileikkiä olisi se, kun hänen naisensa on iloinen, osoittaa ajattelevansa seksiä hänen kanssaan päivän mittaan ja odottaa innokkaasti seuraavaa seksihetkeä. Tunnelmaa on luotava koko päivän ajan, jotta illalla olisi ihana harrastaa läheisyyttä ja seksiä."

No kyllä. Seksin osalta tämä on luonnollista. Positiiviset ajatukset ja teot edesauttavat halua ja toimintaa. Samaa kannattaa käyttää myös liikunnan lisäämisessä, jos tuntuu, että halua siihen olisi, mutta ei oikein kykyä lähteä, aloittaa, jatkaa...

Puolisoiden tulee yhdessä tehdä asioita esim. kotihommissa niin, että molemmille järjestyy aikaa harrastaa. Eikä varmasti tee pahaa kummallekaan, jos molemmat lausuvat kohteliaisuuksia toisilleen harrastuksen arvostamisesta. Ja siitä, miten mukavaa on nähdä oma kumppani onnellisena, rakkaan harrastuksen kimpussa tai sitä odottamassa. Iloisuus ja kiitollisuus,  liikunnan ja terveen aterioinnin(liikunta ja hyvä syöminen  vaan KUULUVAT YHTEEN) ajattelu ja innokas odottaminen lisää omaa halua. Jos luo tunnelmaa itselleen aamusta lähtien illan treenejä varten(laittaa treenikamat valmiiksi, miettii proteiinijuomat, aminohapot ym.) , niin kyllä. Halu kasvaa.


Eva Sanner kehoittaa rakastelemaan joka päivä. Ihan jo sen vuoksi, että elimistössä vapautuu oksitosiinia ja tämä hormoni vaikuttaa meihin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Oksitosiinin vapautuessa suhtaudumme avoimemmin muihin ihmisiin, ympäristöömme laajasydämisemmin ja hyvintuulisesti ja jopa hullusti. Mitä enemmän rakastelemme, sitä enemmän rakastamme. Halua voi ylläpitää  rakastelemalla joka päivä.

Taas kerran myös liikunta vaikuttaa samoin: Oksitosiinia erittyy ja samaa mylläkkää se aiheuttaa elimistöön. Ja halua voi ylläpitää treenaamalla joka päivä. Eri tavoin, eri tempolla, eri paikassa, eri tekniikoilla...tai aina vaan samalla tutulla kaavalla..mutta joka tapauksessa halu lisääntyy ylläpidolla!!!

Eva Sanner herättää ehkä oivallisimman kysymyksen/ajatuksen ikinä:
"Ehkä seksi ei tunnu sytyttävän tai edes kiinnostavan juuri nyt. POHDI MIELESSÄSI SITKEÄSTI SYYTÄ SIIHEN, KUNNES LÖYDÄT VASTAUKSEN." Ja jatkaa sitten: "Älä koskaan rakastele, jos et tosiaan halua, mutta älä myöskään luovu ajatuksesta rakastella vain siksi, että tunnet itsesi haluttomaksi, epäseksikkääksi tai sulkeutuneeksi. Etsi sen sijaan itsestäsi herkeämättä rakkautta ja halua."
(Iloa ja intohimoa s.98)

Samat liikuntaan! Älä lähden treenaamaan, jos et todella halua, mutta älä luovu ajatuksesta vain siksi, että sataa vettä kaatamalla tai on töppänä olo....laita lenkkarit jalkaan ja käy postilaatikolla asti. Jos se halu ei sieltä lootastakaan löydy, niin ehkä keho vain tarvitsee palautumista. Mutta... Ehkä lenkkari tuntuu lennättävän sinua laatikolta loistavalle lenkille. Aina kannattaa kokeilla haluta haluta.  "Etsi itsestäsi herkeämättä halua."

HALU ON ELÄMÄNILOA !
(ja masturbaatio keino huolehtia itsestään)


Otsikko lupasi pikaruokaa ja sitä tulee nyt. Rakentavaa, kevyttä ja ihanaa. Jos on kiirus tai vaikkei edes ole, niin tässä on tämän hetken ihanin pikaruokavinkkini, lämmin, ihana, rakentava ja herkullinen keitto!!!

  • keitetään teenkeittimellä 3 dl. vettä
  • kaadetaan välimeren kuppikeittoainekset syvälle lautaselle
  • raastetaan joukkoon pari porkkanaa
  • lisätään paljon raejuustoa
  • silputaan joukkoon kinkkua (sipulia, jauhelihaa, possusuikaletta..)


Nenäkannu, eli sarvikuono. Eilen terveystorilla törmäsin tähän vanhaan laitteeseen ja säntäsin heti apteekkiin nenä tukossa  ja limakalvot pulleina ostamaan tätä pelastavaa vempelettä. Apteekista n. 11 €!!!!! Perinteinen ja todella hyvää tekevä laitteisto. Parantaa elämänlaatua nuhakaudella ja puhdistaa, desinfioi ja rauhoittaa nenän limakalvoja tukkoisessa vaiheessa. KYLLÄ TYKKÄÄN!!!!! Suolaliuos on ehdoton..kokeilin myös pelkällä vedellä...Virhe!!!!! Epämiellyttävää. Mutta suolan kera MAHTAVAA!
Kehon nesteet sisältävät 0,9% suolaa, joten nenähuuhteluvedessäkin suola on paikallaan.  Nenähuuhtelu on mainio ja koeteltu konsti ennaltaehkäistä ja hoitaa monia nenä ja hengitysteiden vaivoja: tukkoisuutta, poskiontelotulehdusta ja allergisia oireita, altistumista pölylle, limakalvojen kuivumista. Suolavedellä huuhtelu tukee limakalvojen terveyttä ja tekee niistä puolustuskykyisemmät bakteereita ja viruksia vastaan. Varmistaa hengitysteiden luonnollisen puhdistumismekanismin toimivuuden ja vilkastuttaa sitä.  (voi myös edesauttaa kuorsaamisen vähentymistä) Jos joku muu minun lisäkseni on käyttänyt suolaveden sniffaamista kämmeneltä nuhan vaivatessa...niin EI VOI VERRATAKAAN!!!!!! Kyllä tämä kannusysteemi on älyttömästi parempi. Huuhtelee ontelot kunnolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti