Dieetti vko.5. Kehitytäänkö?

Ihmisillä on erilaisia tavoitteita ja syitä liikkumisensa motivaattoreina. Useimmilla liikuntaan ajaa monen hyvän tekijän yhdistelmä. On helppo luetella asioita, minkä vuoksi liikkumaan, oman harrastuksen pariin tulee lähdettyä:

• aikaa itselle
• energia kuluu/ rasva palaa/ liikunta laihduttaa
• liikuntaharrastus muokkaa kroppaa lihaskasvun, ryhtilihasten kehittymisen ja kehon hahmotuksen ansiosta
• pääkoppa tuulettuu
• näkee ystäviä ja samanlaisia hurahtaneita
• edistää terveyttä, fyysistä kuntoa
• tuo tervettä väsymystä, parantaa unenlaatua
• tuo tervettä näläntunnetta ja motivoi syömään terveellisesti
• auttaa jaksamaan arjessa
  
   
• selkä-hartiavaivat pysyvät poissa

Monia tavoitteita, monia saavutettuja etuja. Liikunnasta on moneksi, liikunta on ihanaa. Siihen jää helposti koukkuun.
Monelle liikunta on painonhallinan työkalu, mutta sen ohella ja sitäkin isommin nautinnollinen pään tuuletus operaatio. Itselleni liikunta on arvo, nautinto ja kehon & mielen vaatima toimenpide. Odotettu ja himoittu päivittäinen annos. Olen viimeaikoina miettinyt kehittymistä monenkin asian takia.

Joka kerta, kun alan tehdä uutta kahvakuulaohjelmaa, mietin, mitä tällä kertaa tavoitellaan ja mitä treenaajat siitä saavat irti. Mitä osa-alueita ohjelma tällä syklillä kehittää ja kuinka niihin tavoitteisiin päästään. Ohjelma rakentuu vuosisuunnitelman mukaan ja keskittyy eri kausina eri ominaisuuksiin, jotta harjoittelu olisi nousujohteista, rakentavaa.

Kehittymistä mietittiin myös, kun ystäväni pohti omaa treenaamistaan, tuloksiaan ja tavoitteitaan ääneen ja jakoi asiaa porukassa. Toinen ystävä & kollega pisti postia, miten oli törmännyt kahvakuulailun tyrmänneeseen fitness-ammattilaiseen. Kolmannelle ystävälle tein selän kuntouttavaa kahvakuulaohjelmaa kotitreeneihin. Näiden lisäksi kehittymistä mietin myös tämän oman ihmiskokeen vuoksi, kehittymistäni painonpudottajana.

Kehittyminen on mahdollista jokaiselle niissä asioissa, mitkä ihmistä kiinnostavat. Tuloksia syntyy lajissa, kuin lajissa. Asiassa, kuin asissa. Oli kyse taiteesta, kulttuurista, liikkeestä, opinnoista.. ruoasta, moottoriurheilusta, kissanäyttelyistä, teatterista, savenvalamisesta,..

Tärkeä asia on tiedostaa se, että vastuu omasta kehittymisestä on itsellä. Minä itse päätän mitä teen, miten teen, mitä syön ja mitä haluan tekemisilläni saavuttaa.

Aiemmat tavoitteeni ovat olleet nautinto, ilo, pääkopan tuuletus ja liikkeen vaivattomuus. Tähän iloon lisänä se rajojen koettelu, missä uupunut kroppa haastetaan vielä vähän pidemmälle, kuin sen uskon edes jaksavan.. Ja se, kun hikinorojen liiskaama selkämys piiskataan vielä kertaalleen sarjaan, joka oksettaa jo valmiiksi. Se tilanne, missä näen vielä eteeni, mutta en ole varma, että näenkö harmaita hahmoja vai harhoja...kipuun asti ja kivusta yli. Nyt tavoitteeni ovat kentällä nuo samat, mutta ruokailujen osalta tavoitteenani on saada tikistettyä kropasta rasvaa vähemmälle.

Luin ProBody-lehdestä( http://www.probody.fi/loistavaa-vuotta-2012-n-12.html) loistavia artikkeleita ja yksi niistä kertoi kehittymisestä. Liikuntatieteiden Maisteri Timo Haikarainen kirjoittaa oivasti kehittymisestä ja henkisestä valmentautumisesta.

Haikarainen on kehittänyt lehteä varten motivoivan ja ärhäkän ”kehittyjän huoneentaulun”, josta poimin tähän itseäni innostavia kommentteja. Hän puhuu vastuusta ja muistuttaa, että jokainen on tämän hetkisessä kunnossa vain ja ainostaan edeltävien, omien toimien ansiosta, vaikka tekisi mieli syyttää tai kiittää ulkoisia olosuhteita. Kun treeni ei suju, tekee mieli sysätä syytä piinaavalle pomolle, ruuhkautuneelle salille tai salilla jaaritteleville laitteissa viihtyjille. Mutta valinta on itsellä. Tosiasiassa nämä asiat ovat korjattavissa.

Haikarainen kehottaa miettimään keskeisiä tavoitteita. Selkeä, kristallinkirkas tavoite on päämäärä, jonka tiedostamisen jälkeen myös muut aktiviteetit lähteävät tukemaan asiaa, kuin itsestään. Esimerkiksi itselläni rasvan tiristäminen on tavoite ja sen myötä ateriarytmi, käytetyt ruoka-aineet, päivän puuhastelut ja vapaa-ajanviettotavat muotoutuvat. Vielä viikko sitten tein sen erehdyksen, että takewrruin karkkipussiin vapaapäivän iltana, automatkalla. Nyt mokoma vältettiin tarkentamalla ateriarytmiä ja evästystä. En voi valita viinarallia viikonlopuksi, valitsen rahkarallin. En halua valita uppopaistettua, valitsen höyrytetyn. Rentoutumiseen tuima naama ja jumppapieksut mielummin, kuin karkkia, kakkua ja kermavaahtoa.

Dieettiviikko nro.5 käynnistyy. Viime viikon punnituksessa painoa oli tullut + 3,5 kg. Tuo painonmuutos väärään suuntaan oli odotettavissa, koska lauantai-illalle päivällisen sijaan oli valittu irtokarkit. Nyt, kun neljäs viikko on ohitse ja hairahtuneen lauantain jälkeen palattiin heti tuttuun rytmiin, on tuo suurin painonlisäys saatu selätettyä, ollaan takaisin melkein lähtöpisteessä. Paino on nyt 62 kg.

Moni puhuu sen puolesta, että välillä aineenvaihdunta pitää hyrskäyttää liikkeelle dieetinkin aikana tankkauspäivällä. Minulle tämä klassinen tankkauspäivä ei sopinut, paino ei humpsahtanut tankkauksen ansiosta alas mielettömällä aineenvaihdunnan kiihtymisellä. Selkeästi karkin syönti vain nosti painoa ihan huolellisesti, eikä lisännyt aineenvaihduntaa. Ohjeeni itselleni onkin: Älä pidä tankkauspäiviä!!!

Lupaukseni oli ottaa neljännellä viikolla mittanauha käyttöön. Ja sen tein. Katsotaan tulokset vertailuina alkuperäisiin: +-0 . Ei muutosta mihinkään suuntaan. Usein kehotetaan mittaamaan senteissä, jos puntarin viisari ei liikahda alaspäin. Odotetaan, että lihaskasvu on korvannut rasvan ja painonmuutosta ei ole sen vuoksi tapahtunut. No, tämäkään ei kohdallani pidä paikkaansa, tai sitten lihasta on tullut juuri sen poistuneen rasvan verran lantioon, vyötärölle, reiteen ja hauikseen. Tämä on puhdasta ja jaloa itselle valehtelua! Neljä viikkoa on sujunut mukavasti ja seuraavat neljä lähtevät käyntiin. Odotan, että muutosta tulee tapahtumaan. Ilman tankkauspäiviä edetään. Tarkasti evästäen. Hyvää oppia on jo tullut. Tärkeimpänä se, että kun lähden pidemmälle reissulle tai en pääse tuttujen keittiöpatojen äärelle, OTAN EVÄÄT!

Palaan vielä pariin Timo Haikaraisen kommenttiin kehittymisestä. Haikarainen kehottaa tehostamaan ajankäyttöä ja keskittymistä. Hän mainitsee, että jotkut syyttävät häntä suorittamiseen kannustamisesta, kun hän opastaa käyttämään treenissä kaiken energian tavoitteen saavuttamiseen ja treenin optimoimiseen. Häntä soimataan suorittajaksi, koska hän kyseenalaistaa treenitehon, jos salitreenit venyvät todella pitkiksi, aika treenissä kuluu jutustellessa, hiki ei juuri pintaan kihoa tai puhelimen tekstiviestit kiinnostavat enemmän, kuin itse treeeni.

Mutta Haikarainen puolustautuu: ”On parempi suorittaa treeneissä 45-60 min. kaikkensa antaen ja rentoutua sitten täydellisesti. Jos haahuilee treeneissä puoliteholla, päättömästi ja rimpuilee päämäärättömästi 24/7 vailla keskittymistä ei tuloksiakaan tarvitse odotella." Mitättömät tulokset masentavat ja suorittamisen välttelyllä negatiivinen kierre kasvaa.
 

Itse olen suorittamisesta sitä mieltä, että se on ihmiselle TERVEELLISTÄ. Downsiftaus ja lepoilu on toki muodikasta ja terveellistäkin HETKITTÄIN JA ERITTÄIN PIENINÄ ANNOKSINA. Mutta kautta aikain ihminen on nauttinut saavuttamisesta, valmiiksi saamisesta, tekemisestä, touhuamisesta ja ratkaisemisesta. Terve, työn jälkeinen väsymys ja uni on aina paikallaan, mutta väkisin haettu haahuilu,levon janoaminen, tekemättömyys ja epäsuorittaminen heikentävät mielenterveyttä ja fyysistä hyvinvointia. Kun katselen ympärilleni, innostuneet ja aktiiviset ihmiset(oli innostuksen ja aktivismin kohde mikä tahansa elämään liittyvä asia) ovat terveitä ja hyvinvoivia.(Nekin joilla on reumaa, astmaa, tuki-ja liikuntaelinsairauksia..ym.he näyttävät ja kokevat olevansa terveitä silti, koska tekevät, aktivoituvat ja pystyvät).

Lepoa ja taukoa jatkuvasti janoavat ihmiset taas ovat usein nuutuneita, hitaita, uupuneita, raskaasti jaksavia ja kyllästyneitä. Toimeliaisuus, työteliäisyys ja harrastuneisuus lisävät ihmisessä iloa ja virkeyttä.

Innostava ja loistava ohje Haikaraiselta on lainaus mestarilta. Haikarainen on napannut ohjeen 8-kertaiselta Mr. Olympialta Ronnie Colemanilta. ”Light weight, baby!” Eli Ronnie harrastaa positiivista itsepuhelua. Sen on havaittu tieteellisissä tutkimuksissa parantavan suorituskykyä jopa 30%. Se ohjaa ajatuksiamme oleelliseen toimintaan ja pitää aivot kiireisinä ja positiivisina, eikä keskittyneinä kipuun ja väsymykseen.

Haikarainen kertoo törmänneensä ihmisiin, joiden päässä liikkuu valtava määrä negatiivista itsepuhelua. Sitä tulee suusta ulos niin paljon, että sen määrän on oltava huikea siellä pään sisällä. ” Ei kulje tänään” ”Jostain syystä on takkuista”. ”Onpa raskasta nyt”..jne. Henry Fordin lausahdus todentuu melko varmasti näissäkin puheissa: ”Ajattelitpa onnistuvasi tai epäonnistuvasi, olet yleensä oikeassa.” Kummalla puolella oikeaa sinä haluat olla?

Yleensä ei ole kyse voimasta, tekniikasta tai kunnosta...Kyse on TAHDONVOIMASTA!!!!!! Korvien välistä löytyy reservejä, joiden avulla mokoma rauta taipuu lihan edessä!! Sen vuoksi kentälläkin hoetaan: ”Ei vuan tunnu missään!” ”Lisempää”

Seura tekee kaltaisekseen. Siksi itse valitsen talvisissa iltahämärissä kentälle hiippailevien ihmisten seuran!!!! Katso ympärillesi, ketkä ovat ystäviäsi. Muutut heidän kaltaisekseen. Haikarainen kehottaa välttämään treeniporukan henkilöitä, jotka jatkuvasti jauhavat, miten huonosti menee tai miksi jokin asia haittaaa heidän treeniään. Haikarainen kehottaa suorin sanoin pyrkimään heistä eroon ainakin treenitilanteessa. Hän kehottaa hankkiutumaan seuraan, joka kannustaa ja antaa lisää voimaa suorituksiin.

Itselleni tämä on enemmän kuin totta. Olen monet kerrat treenannut kotona ja päättänyt, että nyt. Nyt vedän itseni tietoisuuden tuolle puolelle vaahto suupielistä roiskuen. Mutta ei se kotimaisemissa, yksikseen niin vaan onnistu. Kentällä, voimakkaiden ja hulluihin suorituksiin pyrkivien seurassa sitä hullaantuu itsekin yrittämään enemmän ja koettelemaan omia rajojaan. Valitsen siis kentällä positiivista voimaa pullistelevat treenikaverit!

Sen lisäksi, että on hyvä hokea itselleen onnistuvansa Haikarainen innostaa karjumaan. Ainakin minä tulkitsen sen näin! Korkea vireystila parantaa voimatasoa. Korkea vireystila liittyy smpaattisen hermoston aktivaatioon. Sitä voi kiihdyttää voimasanoilla, karjahtelulla ja vaikka itseään läpsimällä. Hajamielisyys, kännykkään juttelu, kaverille kommentointi tai sarjapalautuksen aikana käyty kevyt keskustelu ei lisää keskittymistä suoritukseen tai aktivoi sympaattista hermostoa.

Siispä..muristaan, karjahdellaan ja läpsitään itsemme parempiin suorituksiin. Katsotaan julmasti alta kulman, pidetään tuima naama jatkuvasti mielessä!!! Jupistaan voimasanoja ja ollaan sosiaalisesti epäkorrekteja. Kentällä kehitytään, ei miellytetä! Vaikka kehittymisen tavoitteena olisi iloisempi mieli ja hapettunut ajatusmaailma, niin karjahtelu ja läpsiminen ovat oivallisia keinoja näiden parantamiseen!

Tämän tiedon pohjalta ei ole ollenkaan hämmästyttävää, miksi juuri nyrkkeilytunneilla tuntuu, että kropasta saa kaiken irti, eikä erän loputtua pienintäkään voiman ripettä ole vartalossa jäljellä..Sen tiettää siitäkin, kun tunnin jälkeen lysähtää vanhempien luokse kahville mennessä arkkupakastimen päälle ja kuulee isän kommentin: ”Taasko sinä oot tuossa kunnossa?”

Kipu kuolee huutamalla ja rasitusvammat toiminnallisella, monipuolisella treenillä! Rasva palaa raakasti tekemällä ja keittiössä tehdyillä, ravinteikkailla valinnoilla.

Ja lopuksi ihan pieni viittaus käytyyn keskusteluun männeeltä viikolta: Kun halutaan kuluttaa energiaa, niin korkeilla sykkeillä sitä kuluu eniten!!!!!!!Vaikka rasva energian lähteenä ei olisikaan ensisijaisin ja suurin korkeilla sykkeillä treenatessa, on sen prosentuaalinen osuus huikea, kun kokonaiskulutus on valtava!!!Kuulailu on oivallinen rasvanpolttaja ja lihaskasvattaja. Tuloksia tulee pitkäjänteisellä ja ahkeralla työllä varmasti. Jos tuloksia tulisi hetkessä, yllättäen ja tilaamalla meistä jokainen olisi aina ja jatkuvasti täyellisessä kunnossa.

Sitkeästi, pitkäjänteisesti ja täysillä! KATOTAAN MISTÄ SE KANA PISSIII!!!!!