maanantai 17. helmikuuta 2014

Pue supersankarin kokotrikoot päälle ja onnistu!

Usein oma elämä tuntuu niin haastavalta, että sitä uskoo olevansa AINUT MAAILMASSA, jolle vastoinkäymisiä tai haasteita tulee sysäyksenä ja ihan liikaa.

"Ei
kellekkään muulle tämmöstä. Miks aina minulle. Eihän tässä voi jaksaa."
Se on monelle sysäys luopua hyvistä ruokailutavoista. Se on joku itse ideoitu SYY alkaa syödä holtittomasti ja lisäksi huttua. "On niin vaikea tilanne, että ei tässä voi keskittyä järkevään ruokailuun."

Todellisuudessa
tuo on pelkästään uhriutuva marttyyrin asenne. Vastuuton asenne, jossa omien tekojen ja tekemättä jättämisten syy siirretään jollekin ulkopuoliselle. Vaikka sitten kaltoin kohtelevalle elämälle.
 
Juuri, kun kaipaat kuollutta lemmikkiäsi(mikä on iso suru kyllä) ja arvelet sen olevan syy mussuttaa huttua posket pullollaan, niin naapurissa on pienet siskokset, joiden äiti kuoli jokin aika sitten sairauden lannistamana ja isä heti perään työpaikan tapaturmassa.
Kumpikaan tytöistä voi enää koskaan kertoa mitään asiaa isälle ja äidille. Ei koulussa tapahtuneista asioista, ei siitä, että sai stipendin, ei siitä, että valittiin urheilujoukkueeseen, ei siitä, että pääsi yliopistoon, ei siitä, että ylennettiin intissä kersantiksi. 
 Heistä kumpikaan ei näe isäänsä ja äitiään häissään, lapsensa ristiäisissä tai valmistujaisissaan. Heillä ei ole isää ja äitiä, joiden luokse tulla opiskelulomilla tai Jouluksi. Heidän kummankaan lapsilla ei ole äidin puolen mummoa ja pappaa. 
 He elävät AINA ilman isää ja äitiä. Myös silloin kun pelottaa ja tarvitsisi kipeästi isän tai äidin neuvoa. Kun joku muu lähisukulainen voi ehkä yrittää paikata isän tai äidin roolia, mutta se ei ole kuitenkaan sama.  Siskosten elämä jatkuu. 


Ennenkuin hukuttaudut omiin murheisiisi, muista, että se on täysin turhaa. Suruaan korostamalla voi kuorruttaa elämänsä umpitäyteen.  Se on valinta, jota voi janota. Johon voi hukuttautua. Jossa voi piehtaroida, jonka kasvattamisesta voi rakentaa taidetta ja elämäntehtävän.  

Kun ajattelet, että järkyttävän suuri vesilasku, puolison sääriluun murtuma, oma umpisuolentulehdus ja lasten äkkäily on pahinta, mitä elämässä voi sattua, niin samalla hetkellä jossain  vaimo pidättelee kyyneleitään keuhkoahtaumatautiin kuolevan miehensä vierellä ja ryntää sitten täysin uupuneena ja surun murtamana hoitamaan muistisairasta isäänsä, joka hortoilee pakkasessa kalsareissaan.
Kukaan muu ei voi huolehtia isästä, joten nainen jättää kuolevan miehensä ja lähtee etsimään isäänsä.
Mies
ei enää koskaan halaa tai rutista syliin. Ei koskaan. Hän ei enää koskaan tule kotiin, eikä koskaan kerro miten rakastaa. Ei koskaan kysy mitä kuuluu, eikä koskaan enää silitä poskea.
Ja
silti elämä jatkuu, maapallo pyörii, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. On jaksettava hoitaa työ, lapset ja isä.

Juuri
kun auton akku ei suostu antamaan enää virtaa, puhelin putoaa kaakelilattialle ja näyttö murskaantuu, lapsi joutuu koulussa kiusan kohteeksi ja koira alkaa oksentaaa vaahtoa. Tuntuu, että kenellekään muulle ei voi sattua näin paljon epäonnea..
Se
on asenne. Voit jäädä vellomaan itsesäälissä.
 

Voit valittaa elämän kovuutta, tai voit nähdä jokaisessa elämän järjestämässä ahdistavimmassakin paskassa sen, että se on tarkoitettu juuri näin ja se tuo eteen varmasti jotain uutta ja parempaa.  Ei sitä kyllä justiin siinä kohtaa pysty näkemään, mutta hetken päästä. 

Sinä
olet aikuinen ja TURVASSA. SINÄ OLET VAPAA. Sinun ei tarvitse oikeasti pelätä.  


Joku elää elämänsä peläten ja tyytymättömänä. Se on valinta. Mutta se ei ole  realismia.
(Perheväkivalta
on eri asia ja siinä on syytäkin pelätä. Väkivaltainen kumppani on sairas, eikä hakkaamista ja henkistä piinaamista tule sietää tai jäädä odottamaan. Hae apua. )

Sinulla
on mahdollisuudet kaikkeen. Älä käytä sitä valittamiseen ja ongelmien luetteloimiseen, suruihin hukkumiseen ja epäonnesi kertaamiseen . Oman marttyyrialtaan pohjassa sukelteluun. Katkeran kalkin nieleskelyyn.

Suru tulee kyllä. Se iskee kuin satasesta seinään ja pysäyttää varmasti.
Joitakin
elämässä kohtaa suuri suru. Joku voi säästyä paljolta.

Mutta
kenelle tahansa suru voi iskeä ja  jokaisella on omat surunsa ja ne suhteutuvat muun elämän kanssa. Jollekin on suuri suru, kun sukka on hukassa. Toinen hautaa samaan aikaan pienen lapsensa.


Suru voi tulla elämään, mutta sitä on turha jäädä odottelemaan ja pelätä etukäteen. Otetaan se sitten vastaan, jos se on tullakseen. Muutakaan siinä ei voi. Surun lonkerot työntyvät kyllä syvälle, eivätkä irtoa.


On sama lähteä karkuun tai tehdä töitä hullun raivolla. Muuttua erakoksi. Syödä huttua ja liikaa. Mikään ei auta. Suru löytää tiensä aivan varmasti ja viipyy pitkään. Sitä täytyy vain sietää. Mutta sitä ennen, sen jälkeen ja sen aikanakin. On valinta, vammauttaako se sinut piehtaroimaan itsesäälissä lopun elämäsi. Valitsetko vastoinkäymisissä syömisen. Vähät välität itsestäsi. Antaa olla!!! 

Se ei ole välttämätöntä. Kannat
surua luultavasti mukanasi pienenä kohtana itsestäsi aina.(kuten vaikka leikkausarpea, joka ei enää sekään aina satu kohtuuttomasti, mutta muistuttaa toisinaan olemassa olollaan). Opit ainakin sietämään.


Tartu
toimeen ja luetteloi hyviä asioita elämässäsi. Jatkuvasti. Näe, että olet todella onnekas. Sinulle sattuu aina hyvää. Ehkä nyt se tuntuu negatiiviselle ja "vääryydelle", mutta huomaat, että se oli lopulta tosi onni. 

Elämä
järjestää KAIKKI ASIAT PARHAINPÄIN AINA. Se ei opeta ja rankaise ja kouluta. Se järjestää asioita omalla rytmillään ja ne ovat aina ihmiselle onneksi. Hänelle tarkoitettu HYVÄKSI. Se on varmaa, joten turhaan käyttää aikaansa negatiivisten asioiden luettelemiseen. Ja sen varjolla välinpitämättömyyteen esim. oman aterioinnin suhteen.


Flunssa...vatsatauti..pää kipeä..hartiat jumissa, viivästynyttä lihaskipua ja nivelsärkyä. Ihminen on orgaaninen olio.  
 AINA MUUTTUVA HAHMO. Aikuinen voi jo lopettaa sairauksistaan  valittamisen.  Niiden hämmästelyn.  Niitä tulee ja menee jokaisen kohdalla. Sopivassa syklissä. Niistä voi kyllä puhua, mikäs sen hauskempi puheenaihe. Mutta jatkuva päivittely siitä, miten tässä nyt ihmistä koetellaan, on turhaa.
v.1939-1945 ihmistä koeteltiin. Ihmistä koetellaan myös silloin, kun lähipiiriin tulee surua. Mutta influenssat ja normaalit sairaudet eivät ole koettelua. Ne ovat tavallista elämää.




Ei
ihminen pysy kokoajaan samana. Ihminen on terve ja sairas. Muuttuvainen.  Välillä ollaan sairaana ja sekin tila muuttuu taas  terveydeksi.  Vuorotellen. Orgaaniselle möntille käy niin. Sehän se olisikin, jos oltais MUUTTUMATTOMIA. Ihmiset tai elämä.  Ei onneksi olla, joten hyväksytään se,  että nyt on käsi ihan tuliterässä kunnossa, eikä kivistä yhtään..Vaikka polvi onkin ihan soseena.
Käsi,
pää ja isovarvas on kivuttomat kuitenkin.


Jos puolisosi onkin työkomennuksella kaksi viikkoa ja joudut hoitamaan lasten kuljetukset harkkoihin, kouluun ja lääkäriin, kun yksi sairastui angiinaan.
Joudut
tekemään kaikki ruuat tuona aikana ja joudut jättämään joka treenin välistä, kun et saa lastenhoitajaa. Joudut korjaamaan pojan polkupyörän renkaan ja käyttämään auton katsastuksessa. Pannuhuoneessa menee öljypoltin rikki ja etsit korjaajan.
Auton
akku tyhjenee joka ja pojan moke-säbäkypärä tarvitsee ruuvia säleikköön, jota hiot lyhyemmäksi yöllä, ennen turnausta. Se voi olla mielestäsi elämäsi kurjin kaksi viikkoa ja olet maailman ainut, joka joutuu NÄIN HIRVEÄN PALJON TEKEMÄÄN JA PUOLISO SENKU TEKEE TÖITÄ VAAN.Voi ku mulla on rankkaa. Miks mulla aina!!?" "Pakko syyä suklaata!"

Maailmassa on paljon yksinhuoltajia, jotka tekevät tuota mukisematta päivästä toiseen täysin yksin. Ja ovat ottaneet asenteen, että nauttivat pärjäämisestä. 


Elämään
ja laihdutukseen voi suhtautua raskaana ja epäreiluna taisteluna mahdotonta vastaan. Sille voi kerätä pilvin pimein esteitä. Niitä löytyy kyllä, jos kaivamaan ryhtyy.  Tai sitten asiaan voi suhtautua riehakkaana riemukulkueena voittoihin. Suosin riehakasta voittoa.


ALKOHOLI 
Osa on päästänyt viinin, oluen, siiderin, väkevät elämäänsä "rentouttamaan ja juhlistamaan."  Tavaksi, joka tuntuu luonolliselta ja hyvältä.
 Se on surullinen tie. Naisille vielä nopeampi ja pahempi, kuin miehille, joilla on lihaskudosta enemmän. Alkoholin haitat eivät niin nopeasti näy miehissä.


Alkoholi
miehistää naisen ulkomuotoa ja naisistaa miestä. Moni alkoholia pari-kolme kertaa viikossa annoksen-kaksi nauttiva näyttää sen kropassaan ja kasvoissaan selvästi ulospäin, vaikkei ehkä itse sitä tiedosta. (En puutu nyt alkoholin ikäviin vaikutuksiin muuten, kuin ulkonäön osalta)

Alkoholin käyttö näkyy vartalossa ja kasvoissa todella nopeasti. Se on salakavala kaveri, joka uppoaa verenkiertoon tehokkaasti saaden koukkuunsa. Keskushermostoon kohdistuvat vaikutukset ovat surullisia lyhyellä aikavälillä, saati pitkällä. Seuraa lähipiirissä olevia miehiä, joiden tiedät nauttivan alkoholia usein. Man boobsit, lantiorasva(jenkkakahvat) massu, turpeat kasvot. Vaikka muuten varsi olisikin varsin kapea.

A
lkoholi saa miehen estrogeenitasot kohoamaan ja tuo vartaloon naisellisia pehmikkeitä.  Lisäksi alkoholi naisistaa miestä muutenkin. Se vaikuttaa suoraan testosteroinitasoon. Miehen lihaskasvu  hidastuu, erektio-ongelmat alkavat. (Tästä löytyy paljon tietoa mm. Hormoonitasapaino-kirjasta)

Naiselle
käy toisinpäin. Vartalo ja kasvot alkavat saada miehisiä piirteitä. Moni sanoo, ettei tunne oloaan naiselliseksi. Se ei ole vain tunne, vaan fakta. Olo ei voi tuntua naiselliselta, jos vartalo on miehistymässä alkoholin vuoksi.  Alkoholi on turha juoma. Toki sitä voi nauttia joskus, mutta kannattaa miettiä sen tarvetta.

Mitä siitä saat? Olisiko se suuri haitta, jos olisit täysin selvinpäin tulevat karkelot? Voitko rentoutua muulla tavalla kuin alkoholin avulla?

 On olemassa erittäin ylipainoisia ihmisiä, jotka ovat tehneet päätöksen. Samoin niitä, jotka ovat pystyneet pudottamaan sen ihan viimeisen ja pienen ylimääräisen rasvakudoksen.


Joten
JOKAINEN PYSTYY, mutta se edellyttää KOVAA JA PITÄVÄÄ PÄÄTÖSTÄ. Ei yritystä, vaan PÄÄTÖSTÄ.  OTA VASTUU ITSESTÄSI. Älä keksi verukkeita tai  selityksiä. Ole rehellinen. Silloin onnistut. Ja kun päätös on tehty, löytyy keinot, joilla koko laihdutus on HELPPOA JA MUKAVAA. HERKULLISTA.

 Hyvin usein kuulee sanontoja: 

"Mun ei tartte ku kattoa pullapalaa tai munkkia,ni minä lihon." 

    " Mulla on joku sairaus, kusyön tosi terveellisesti ja ateriarytmin mukaan ja oikeita annoksia, mutta en vaan laihdu."


    Kilpirauhasen vajaatoiminta toki hidastaa koko kehoa ja aineenvaihduntaa, mutta IHMINEN VOI  ONNISTUNEESTI MUUTTAA rasvaprosentin opitmaaliseksi myös silloin, kun sairastaa kilpparin vajaatoimintaa. 

    (toki lääkityksen alla olevan vajaatoiminnan kanssa se on helpompaa. Mutta onnistuu myös niille, joilla ei ole vielä lääkitystä.)   

     Kilpparin vajatoiminta ei suoraan aiheuta lihavuutta.(toki hieman hidastunut aineenvaihdunta kerryttää rasvaa pitkällä jänteellä ympärysmittaan, jos ruokailuihin ei kiinnitetä huomiota)  Itsensä huijaaminen ja väärät ruokatottumukset lihottavat. Kilpirauhasen vajaatoiminta on vakava sairaus, joka on syytä hoitaa. Onneksi lääkitys on olemassa. 

    Tätä kuulee monesti ja usein se on myös totta:  Sairas ihminen laihtuu.  
     Miltei aina, kun ihmisessä on jokin terveydellinen ongelma, ihminen laihtuu. Hyvin harvoissa tilanteissa sairaus on syypää lihomiseen. Tietyt lääkkeet toki keräävät nestettä, jolloin lihominen on seuraus sairauden hoidosta.  
    Väärin ruokaileva ihminen lihoo. Oli sitten sairas tai terve. Katso itseäsi ja elämääsi rehellisesti silmiin ja totea syypää. Ota sitten asenne ja työkalut käyttöön. Tee hyviä valintoja, jos kaipaat muutosta. Tee kehollesi hyvää. Autat ystävääsi usein, joten auta myös itseäsi, jota arvostat ja rakastat ja jonka haluat voivan hyvin. Jonka saat voimaan hyvin. Kohteliaalla rakastavalla käytöksellä.

    Lapsuuden karkkipäivät kuuluvat lapsuuteen. Sipsit, limsat, pizzat, nuggetit ym. hutut ovat korkeintaan lapsuuden asioita. Synttäreille ja herkkupäiville kuuluvia asioita lapsuudessa.  

    21v. täytettyään ihminen ei enää juurikaan pysty hyötykäyttämään em. tuotteita. Ne kertyvät poikkeuksetta rasvakerrokseksi kroppaan. 

    Joku valittaa, että en voi syödä lihomatta sipsejä juuri yhtään. En voi syödä pullaa paljon mitään. En voi syödä leipää juurikaan lihomatta. En karkkia. 

    NO ET VOI, ET.


    Koska se ei vaan kuulu ruokavalioon, jos haluaa ettei liho jatkuvalla syötöllä. Hyvin harvoin aikuisen elimistö kykenee hyötykäyttämään noita tuotteita kovinkaan tehokkaasti muualle, kuin rasvavarastoiksi.  
    Moni miettii, etttä muutkin syövät sipsejä, ranskalaisia, karkkia ym. usein.  

    Ei. Suuri osa aikuisista ei syö sipsejä koskaan. Ehkä yhden tai kaksi jossain tilanteessa, milloin niitä joutuu jostain syystä ottamaan, kerran vuodessa.  

    Suuri osa aikuisista ei syö munkkeja, pullaa ym. juuri koskaan.  
    Usko siihen, ettämulla on jotenkin hidas aineenvaihdunta, kun lihon vaan, vaikka syön terveellisesti ja ainoastaan pari kertaa viikossa limsaa, karkkia ja keksejä. Tai pullan kahvitunnilla.

      
    Tai usko siihen, että jos syö pari isoa lautasellista makaroonilaatikkoa tai kermaperunoita, voi silti laihtua, kun syö toisella aterialla  vain vähän ruokaa. Täysin väärä uskomus.  
    Jos syö yli annoskoon kerran-pari viikossa, voi ehkä pitää nykyisen painonsa osimoilleen. Kunhan syö kaikkina muina päivinä tarkat annoskoot. Mutta. Laihtuminen onnistuu vain, jos syö sopivat annoskoot ja pitää huolen siitä, ettei vetele vääriä ruoka-aineita.

    Harkitsematon ylimääräinen välipala tai ruoka-annos nostaa painoa AINA. Ja usein toteamus: "Enhän mä syöny kuin sen yhden keksin sillon..." -kuuluu: "Aika kultaa muistot"-kategoriaan. Monelle näitä ylimääräisiä, tavan vuoksi napattuja palasia kertyy ruokavalioon viikottain. Jopa päivittäin. Ei tahallisesti, vaan pikemminkin vahingossa, tapana. Niitä ei vaan tule noteerattua, eikä muistettua. Äkkiä alkaa kahvitunnilla, tuoreen kuorrutemunkin tuoksuessan nenään uskoa, että "Ei yksi munkki voi haitata".  Tai "Kaikkihan tätä syö. Eihän tästä voi kieltäytyä".
     

    Älä vesitä hyvää dieettiäsi suhtautumalla annoskokoihin tai aterioihin ylimalkaisesti.  
    Suhtaudu ruokailuun arvokkaana herkkuna, jonka annoskoot haluat pitää IHAN VARMASTI AINA oikeina. Sillä varmistat onnistumisen.  

    Marttyyrin viitta on valinta. Voi jäädä voivottelemaan ja märehtimään, että ei onnistu, tekee liikaa mieli sitä ja tätä. 
    TAI voi tehdä poikkeuksen aikasempaan ja käyttää kaikki ohjeet hyväkseen! 
    JOS nuo hyvät teot itseä kohtaan tuntuvat ylivoimasilta ja entinen paino & kroppa on huttujen ja huonon ruokarytmin arvonen, ni ei muuta kun.

     Sen verran herkulliset ja helpot ohjeet meillä on painonpudotukseen, että jokainen satarosenttisen varmasti pystyy!  Toki, jos ihan vaan huvikseen jättää vedet juomatta, kasvit syömättä ja ateriarytmin pitämättä, niin silloin ei pysty.

    Ei ole kuitenkaan vaikeaa laihtua. Eikä ole hankala päästä tavoitekroppaan, mutta  ihan ilmaiseksikaan siihen ei pääse. Nuo samat temput, mitä aiemmin on blogissa mainittu,  on toistettava joka ikinen päivä: Vesi, kasvit, rytmi!!! JOKA PÄIVÄ.  

    Kaikki onnistuvat laihduttamaan  VARMASTI, mutta  nuo pitää aidosti viitsiä tehdä. Päivästä toiseen ja viikosta toiseen. 
    Toivomalla paino ei laske. Tekemällä rasva palaa ja paino laskee. Hyvää ja herkullista tekemällä.  

    Kaksi viikkoa on hyvä juttu, mutta tulos jää ohuenlaiseksi, jos sen jälkeen ei vaan viitsi muistaa vettä....kasveja...Sitä ja tätä unohtuu.
     Ja lopulta on luiskahdettu kokonaan vanhoihin tapoihin. Paino jatkaa nousuaan.
       
    Lannistuminen on pään sisällä tapahtuva prosessi. Se ei ole todellisuutta. Se on VAIN tunne.  
    Ja se lannistumisen tunne poistuu TEKEMÄLLÄ. Kun tuntuu epäonnistuneelta ja lannistuneelta, on kaks vaihtoehtoa:
      1. Rypeä ja piehtaroida martyyrimudassa sielunsa kyllyydestä ja olla UHRI!!! Elämän väärin kohtelema uhri.
      2. Tai sitten voi pukea supersankarin kokovartalotrikoon päällensä ja MENESTYÄ!!!!! Tehdä niinku Mustanaamio! Vaeltava aave pistää pataan vastoinkäymisiä ja TEKEE NE TEOT mitä tarvitaan, että maailma pelastuu.
        Ottaa vettä, kasviksia ja hyviä valintoja 6 krt. päivässä!!! Ikinä ei ole liian myöhäistä. Hae vettä NYT!
       
      Meidän supersankaruus saa rajoittua melko pienelle alueelle,  tarvitsee pelastaa vain itsemme. Omat ruokailutottumukset. Siihen on helpot, selkeät keinot. Tässäkin blogissa ostoslistoina, ateriamalleina, ruokavaliona, tekstinä ja kuvina. Joka päivä kun tekee ne hämähäkkimiehen tarvittavat jutut(kasvit,vesi,ateriaväli) ni homma on trikoossa!!!


    5 kommenttia:

    1. Ihania kuvia, pakko katsoa ensin kuvat ja sitten vasta lukea. Itse vastaavaa ruokavaliota käyttävänä huomaan että nykyisin kuolaan kaupassa hedelmä ja vihannesosastolla, ennen irtokarkkien vierellä :) Lisäksi energinen, kevyt olo ja sutjakka olemus tullut sen myötä. Väsymys ja pöhötys jäänyt pois ruokavalion muuttuessa.Silkkaa iloa! Surut kuuluvat jokaisen elämään ne tavoittavat ihmisen jossain kohti elämää. Itse kun olen kokenut suurta surua minulta ovat lähteneet ruokahalut kokonaan ja olen laihtunut, samoin kuin rakastumisessa. Muta sitten on tosiaan erikseen itsesääli ja mässäily surussa ...se lihottaa. Tsempit!

      VastaaPoista
    2. Juu. Suru. Järkyttävä, ankara, puristava...sen kun kohtaa, ruokahalu kyllä katoaa. Ei vaan PYSTY syömään. Tuntuu, että mahassa on kylmä kivi.

      Se saattaa pudottaa kehon painon vaarallisenkin alas.

      Tyytymättömyys, negatiivisuus, pessimismi ja marttyyrius on oikeastaan surun vastakohta.

      Yritän tuossa kirjoituksessa havainnollistaa näiden eroja.

      On elämän järjestämiä järkytyksiä, joista joutuu joko selviämään, tai sitten sydän vaan repeää surusta ja kuolee.

      Ja sitten on niitä itse kaivettuja negatiivisuuksia, jotka eivät ole surua, vaan oma valinta. Pessimististä itsesääliä ja vastuun pakoilua. Toisten ihmisten, elämän, tilanteiden ja olosuhteiden syyttelyä.

      Hutun syöminen ja itsensä laiminlyöminen ruokailujen osalta on tuota. Ei surua, vaan vastuutonta itsesääliä ja toisten syyttelyä.

      Olet oikeassa myös rakastumisen osalta 😊. Ruokaa ei juuri tule syötyä, kun onnen tunteet täyttävät KAIKEN tarpeen.

      Kuulostaa tosi kivalta tuo kasvisten kuolaaminen ja soukka varsi. Iloisuus, pirteys! Tyytyväisyys kuultaa tekstistäsi, HIENOA!!!!!

      VastaaPoista
    3. Juu. Suru. Järkyttävä, ankara, puristava...sen kun kohtaa, ruokahalu kyllä katoaa. Ei vaan PYSTY syömään. Tuntuu, että mahassa on kylmä kivi.

      Se saattaa pudottaa kehon painon vaarallisenkin alas.

      Tyytymättömyys, negatiivisuus, pessimismi ja marttyyrius on oikeastaan surun vastakohta.

      Yritän tuossa kirjoituksessa havainnollistaa näiden eroja.

      On elämän järjestämiä järkytyksiä, joista joutuu joko selviämään, tai sitten sydän vaan repeää surusta ja kuolee.

      Ja sitten on niitä itse kaivettuja negatiivisuuksia, jotka eivät ole surua, vaan oma valinta. Pessimististä itsesääliä ja vastuun pakoilua. Toisten ihmisten, elämän, tilanteiden ja olosuhteiden syyttelyä.

      Hutun syöminen ja itsensä laiminlyöminen ruokailujen osalta on tuota. Ei surua, vaan vastuutonta itsesääliä ja toisten syyttelyä.

      Olet oikeassa myös rakastumisen osalta 😊. Ruokaa ei juuri tule syötyä, kun onnen tunteet täyttävät KAIKEN tarpeen.

      Kuulostaa tosi kivalta tuo kasvisten kuolaaminen ja soukka varsi. Iloisuus, pirteys! Tyytyväisyys kuultaa tekstistäsi, HIENOA!!!!!

      VastaaPoista
    4. Tuohon kilpparin vajaatoimintaan... se voi oireilla myös masennuksena , aloitekyvyttömyytenä, "sumuisena" olotilana, jolloin ei kykene mihinkään, vaikka haluaisi, laihduttamisesta puhumattakaan eli kyse ei ole pelkästään aineenvaihdunnan hitauden aiheuttamasta kyvyttömyydestä pudottaa painoaan. Kokemuksena pitkään yritin, mutta vasta lääkityksen alettua purra olen kyennyt muuttamaan ruokailutottumuksiani, panostamaan syömisiini ja muuhunkin aktiivisuuteen. Uskomaton muutos elämänlaadussa.

      VastaaPoista
    5. petra, oot ihana! <3 äsken rupesin taas selailemaan tätä blogia ja ettimään hyviä ruokaohjeita jajaja siiis tää on ihana blogi. sun ajatukset ja kaikki tää tsemppaus. ihana. upea. mahtava nainen. kiitos petra! <3

      VastaaPoista