Kehoa, mieltä ja oloa hellivät ruokavalinnat ovat ihania. Kaurapuuro, raejuusto, marjakeitto. Hedelmät, kasvikset, lihat, kalat, broilerit, äyriäiset, yrtit. Tuoreus, lähituote ja mahdollisesti ilman torjunta-aineita, luonnonmukaisesti tuotettu.


Se on himoa, kun pääsee itse kasvattamansa tomaatin  kimppuun. Vastustamaton halu iskee myös höyrytettyyn kukkakaaliin, paistijauhelihan ja sipulin & valkosipulin sekoitukseen. Porkkanoihin...asioita on paljon.
Silti monesti ajatellaan, että vain SUKLAA, IRTOKARKIT, LEIVOKSET, LIMSA, SIPSIT, PIZZAT ym. heikkoarvoiset hutut aiheuttavat mielitekoja, ovat nautinto.

Yksi  ajatusmalli on myös se, että ei voi nauttia elämästä, jos ei SYÖ HUTTUA. Kun joku ilmoittaa laihduttavansa tai pitävänsä painonsa kurissa, alkaa keskustelu: ”Eikö sitä nyt voi vähän nauttia elämästä!??!? Kai sä nyt joskus voit herkkuja syödä?” Ei haluta uskoa, että hyvin syömällä NAUTITAAN. Että se kehoa hellivä ravinto on herkullista ja sen lisäksi se tuottaa nautintoa.
Jonkinlaista mielihyvää moni kokee myös ilmoitellessaan, että treenin jälkeen vetäisee pizzan, hillomunkkia ja "pikmäkin". Lisukkeeksi tähän heitetään” Täytyyhän sitä elämästä nauttiakin”...
Esimerkkinä voisi olla myös: ”Sitten juhlistin asiaa lasillisella viiniä. Täytyyhän sitä joskus nauttia”.
Eli nautinto ei ollut treeni, vaan sen jälkeen syöty huttu?? En usko.

(tässä taistelussa v.2009 ei mietitty irtokarkkeja!!! )

 
Olen ymmärtänyt että LAPSELLE oraalinautinto on ensimmäisiä hyvän olon ja turvan merkkejä. Siksi jo sikiö imeskelee peukaloaan lapsivedessä kelluskellessaan. Oraalinen nautinto kai primitiivisyydessään on sitten  merkittävä asia myös aikuiselle. Niin merkittävä, että ensimmäisenä nautinnoista ja ”paheista” puhuttaessa sanotaan hyvin usein: SUKLAA.
Jos ihminen aikuisenakin priorisoi oraaliset nautinnot kaikkien aikojen parhaimmiksi, nautintojen ykköseksi, niin ei ole ihme, että hillomunkki, pizza, sipsit ja hutturuoat ovat ne ”KAI SITÄ NYT JOSKUS PITÄÄ NAUTISKELLA” -listausten kärkinimiä.
Kun ajatellaan nautintoja monipuolisemmin kuin syömisenä ja sokerina tai suolana, niin on ehkä helpompi suhtautua terveellisiin ruokailutottumuksiin positiivisesti ja innostuneesti. Pitäytyä hyvissä, kehoa ja mieltä hellivissä ruokavalinnoissa.
Mietin mokkapalaa, niin kyllä. Se on herkullinen. Makea, tahmea ja mehevä. Se tuottaa nautintoa tietyn hetken. Hyvin lyhytaikaisen. Joskus jopa niin rivakan hetken, että huomaa viimeistä suupalaa kielellä lipsutellessaan, että ”MENIKÖ SE JO?” On siinäkin nautinto! Ihan perus setti: 30 sek. Suusta vatsalaukkuun...

 
Mitä tämä nautinto sitten antaa muuten: Verensokeri nousee äkisti huippuunsa, jonka vuoksi insuliinia alkaa ruiskuta elimistöön hätää kärsien ja hälytystilassa. Nopea ja ärhäkkä sokeri-insuliinipiikki ei ole nautinto olossa, vaan epämiellyttävä ja lopulta VÄSYTTÄVÄ JA UUVUTTAVA prosessi.
Entäs Sipsit ja pizza. Suuri nautinto. Oraalisesti suutuntuma on miellyttävä ja maku suolainen ja hyvä. Hetken kuluttua vatsa turpoaa, koska peruna ja/tai jauhot sekä suola keräävät nestettä. Suola tuo myös vastustamattoman janon tunteen loppuillaksi. Aamullakin tämä nautinto muistuttaa itsestään silmäpussein, turvonnein sormin ja pöhöttynein ilmein.
Alkoholi se vasta nautintojen nautinto onkin. Muutamalla ensimmäisellä hörpyllä katoaa hienomotoriset taidot...sitten karkeamotoriikka pettää. Arvostelukyky omaa toimintaa kohtaan pettää ihan siellä ensimmäisten joukossa. Estot häviävät, koska alkoholi on keskushermostoa lamauttava aine. Estojen hävitessä häviää monesti myös muisti, jalat alta, käytöstavat ja lopulta ystävät. Se se vasta mahtava nautinto on! Viehättävää.

 
Oraaliset nautinnot ovat kuitenkin isosti iskostuneet aivoihimme miltei AINOINA nautintoina. Ei hyväksytä helposti sitä, että leffan katsominen olisi sinällään nautinto. Siihen kuuluu mieluusti pussi karkkia ja vähän poppareita. SITTEN se vasta on nautinto. Jos lähtee shoppailemaan ja saa nautintoa siitä, että löytää kauan etsimänsä tuoksun ja siihen on jopa varaa...ei se ei ole suinkaan nautinto. SE on vasta nautinto, kun tätä ostosreissua ja onnistunutta löytöä juhlitaan syömällä hyvin tai kahvikupposella & leivoksella. Oraalista sen olla täytyy.
Mutta onhan meillä muitakin nautintoja, kuin oraaliset. Treeni, ystävät, kirjat, keskustelut, uuden opettelu, harrastukset... Ne saavat liikkeelle ihmisessä psykofyysisemotionaalisia aaltoja, jotka aiheuttavat elimistölle miltei aina ja poikkeuksetta hyvää. Ihania nautintoja. Mielitekoja. Himoja.
 
Jos oma asenne nautintoon muuttuu, on helppo suhtautua myös syömiseen paremmin. Kaurapuuro, raejuusto ja marjakeitto. Voi että mikä oraalinen nautinto. (Täytyyhän sitä elämästä joskus nauttia.) Ja miten pitkään se kaurapuurolla & raejuustolla aiheutettu nautinto kestää! Syömisen ajan ja siitä piiiiitkälle eteenpäin. Lisäksi se lisää hyvää mieltä sillä, että se pitää verensokerin pitkään tasaisena ja no..psyykkisesti on hyvä olo, kun on syönyt kehoaan hoitaen, hyvällä, rakentavalla tavalla. Tykkään pitkäestoisesta nautinnosta.

 
Jos mietitään nautinnoille LISTAUS, niin ehkä on helpompi suhtautua syömiseen ja herkutteluun vieläkin helpommin.
Jos tuntuu, että karkkipussi tai pizza on ainut rentoutumisen keino. Ainut viikonlopun tai rennon illan aloitus. Tai jos se ainut rentoutumisen keino on se perjantaipullo. Jos elämän nautintoja hallitsee ylipäätään juoma tai ruoka ja vielä hutturuoka. Niin ehkä listaaminen ainakin silloin kannattaa. Listaa paperille itselleen ohjeeksi, että mistä minä OIKEASTI NAUTIN JA MITKÄ OVAT NE MINUN OMAT OIKEAT MIELITEOT. JA HOUKUTUKSET. Ja sen jälkeen vielä  ARVOSTAA niitä omia mielitekojaan aidosti.

 

Itselleni suurin mieliteko, houkutin ja nautinto on ehdottomasti rakkaus ja parisuhdeseksi. Ja mikä muu asia on nautittavaa, mikä tekee onnelliseksi, rauhoittuneeksi, virkeäksi, iloiseksi, rennoksi ja virittyneeksi?
Treeni, Rauha, Omat tenavat. Yksin oleminen. Koira. Kissa. Lähimmät ystävät. Perhe. Stand Up. Aikainen lauantai aamu tepastellen auringon noustessa, koiran nuuskiessa kosteaa metsää.Romanttiset komediat, Toimintaelokuvat, Kirjoittaminen, Ifolorkirjojen kasaaminen, Runot, Kitaran- , pianon- ja haitarin soitto, laulaminen, Apulanta, Treeniaiheiset lehdet, kirjoitukset ja anatomian & fysiologian perusteokset.
Nautintoja on niin paljon. Ja koska meillä jokaisella on olennaisensa ja toisaalta välillä myös rajoitteensa ja mahdollisuutensa, niin omien mielitekojensa listalta täytyy valita joka päivälle ne TÄRKEIMMÄT.
Ystäväni Niinan kasvoille nousee höperöisen onnellinen kiilto, kun hän puhuu vapaasta viikonlopusta ja lauantaiaamun juoksulenkistä. Ei epäilystäkään, mikä on Niinan nautinto nro. 1 (tai ehkä kaks) lauantai aamuisin!!!

 
Eikä se tärkein ole mokkapala tai sipsipussi. Nuista hutuista on helppo ja suorastaan ilo kieltäytyä, kun on niin paljon muita, tärkeämpiä ja parempia houkutuksia. Tänäänkin aion keskittyä nauttimaan elämästä ja houkutuksista.